Kyläilimme vaikuttaja Salla Salmelan luona. Tämä koti ei näytä joka perheen tusinatalolta!
Nyt kyläillään!
Tässä sarjassa kyläilemme kiinnostavien suomalaisten luona.
Salla Salmela naputtelee läppäriä olohuoneen ison ikkunan ääressä, puoliso Markus valmistaa cappuccinoa keittiön aamiaiskaapilla, ja lapset leikkivät yläkerrassa. Taustalla soi nollaripop, Sallan ja perheen viisivuotiaan yhteisestä toiveesta.
Juuri tällaiset arkiset hetket ovat 31-vuotiaan perhevaikuttajan mielestä parhaita. Salla on jakanut perheen touhuja suosituilla Instagram- ja Youtube-tileillään jo kahdeksan vuoden ajan.
Sallalle luksusta on, että jos viisivuotias esikoinen haluaa mennä pihalle leikkimään, äiti voi pitää leikkejä silmällä terassilla kahvitellen tai vaikka lempipaikaltaan olohuoneen sohvalta.
Perheen aiemmissa kerrostalokodeissa sellaisesta saattoi vain haaveilla. Oma piha oli yksi asioista, joita Salla ja Markus toivoivat, kun etsivät nykyistä kotiaan. Salla varttui omakotitalossa, Markus rivitalossa. Molemmissa oli oma piha ja tilaa leikkiä.
“Sellaisen kodin halusin omillekin lapsilleni”, Salla sanoo.
Täällä, vuonna 2014 rakennetussa paritalon puolikkaassa, toteutuu kaikki muukin, mitä pari kodilta toivoi.
“Ensimmäistä kertaa meistä molemmista tuntuu siltä, että emme edes halua etsiä uutta kotia.”
Salla ja Markus ovat kotihiiriä. Kodin viihtyisyys on tärkeää, koska yrittäjäpariskunta myös työskentelee kotoa käsin.
Koti löytyi lapsuusmaisemista
Sanotaan, että löytääkseen unelmien prinssin pitää pussata montaa sammakkoa. Kenties periaate pätee myös unelmien koteihin. Nykyinen koti on Sallan ja Markuksen kuudes yhteinen asunto. Sitä edelsi viisi kerrostaloasuntoa kymmenessä vuodessa. Yksikään niistä ei tuntunut kodilta.
“En ikinä tykännyt siitä, että minulla on sata naapuria, joita en tunne.”
Aiemmin muutto hiipi Sallan ja Markuksen ajatuksiin viimeistään parin vuoden asumisen jälkeen. Muutama vuosi sitten he päättivät etsiä perheelleen kodin, jossa lapset aloittaisivat koulun. Sen jälkeen ainakaan asuinaluetta ei enää vaihdettaisi, joten ratkaisun piti olla pitkäaikainen.
Lastenhuoneen sänky on itse tuunattu Ikean rungosta. Jos lapset kasvaessaan haluavat omat huoneet, nykyinen leikkihuone muutetaan makuuhuoneeksi.
Ensin pari mietti talon rakennuttamista, mutta luopui ajatuksesta. Tukiverkostot olivat Helsingissä, ja tontit siellä kalliita.
B-suunnitelma oli vasta valmistunut asunto Espoosta, mutta sekin idea jouti pian romukoppaan.
“Tuntui, että peppu puutuu matkalla, kun sinne ajaa”, Salla nauraa.
Lopulta tutut lapsuusmaisemat alkoivat houkutella. Salla ja Markus ovat varttuneet samalla asuinalueella Helsingissä. Tuntui ihanalta ajatella, ettei muuton jälkeen tarvitsisi kartoittaa, mistä mitäkin löytyy. Kummankin vanhemmat ja sisaruksetkin asuisivat lähellä.
“Alue on pysynyt tosi samanlaisena. Sydämeni on täällä.”
Seudulla asui myös Sallan vaikuttajaystävä Iina Hyttinen. Iina oli jo aiemmin ehdottanut puoliksi leikillään, että perhe muuttaisi paritaloon Hyttisten seinänaapureiksi. Kun ajatukset talonrakennuksesta ja Espooseen muutosta oli haudattu, Salmelat tarttuivat ehdotukseen ja kävivät katsomassa asuntoa.
Salla ja Markus näkivät, että perusteellisella pintaremontilla asunnosta saisi omannäköisen. Uudisasuntojen tyyli ei miellyttänyt, mutta ei vasta rakennettua olisi viitsinyt purkaakaan.
“Halusimme, että tämä koti oikeasti näyttäisi meiltä. Olimme aiemmin ostaneet valmisasuntoja, joissa on joka puolella harmaavalkoista, eikä väriä missään”, Salla kertoo.
Pari teki kaupat.
Salla ja Markus viettävät aikaa terassilla jopa nollakeleillä, kiitos infrapunalämmittimen. Kun lapset ovat menneet nukkumaan, he ottavat itkuhälyttimen ja viinilasilliset mukaan ja suunnittelevat tulevia reissuja tai diy-projekteja.
Remontti vauva-arjen keskellä
Harmaasävyinen asunto muuntui Salmeloiden unelmakodiksi reilussa kuukaudessa. Asunto koki muodonmuutoksen kirjaimellisesti lattiasta kattoon: pinnat, keittiö ja valaistus uusittiin, portaat vaihdettiin, ja ulko-ovi sai turkoosin maalikerroksen. Vain märkätilat jäivät odottamaan remontoimista.
Nyt murretut sävyt, puupinnat ja pyöreät muodot luovat kotiin lämmintä tunnelmaa. Korkean olohuone-keittiön suurista ikkunoista tulvii valoa alakertaan.
Remontin lopputulos oli onnistunut, vaikka ajankohta oli kaikkea muuta kuin otollinen. Salla odotti kaupanteon aikaan perheen kuopusta, ja perhe joutui muuttamaan edellisestä omistusasunnostaan väliaikaisesti vuokralle ennen kuin uusi asunto vapautui.
Kuopus syntyi vuokra-asuntoon muuttolaatikoiden keskelle toukokuussa. Kesäkuussa pari pääsi remontoimaan uutta kotiaan. Vauva-arjen keskellä urakasta selvittiin ulkoistamalla mahdollisimman paljon. Heinäkuussa 2023 perhe pääsi viimein muuttamaan haaveidensa kotiin.
Enää kummallekaan ei ole tullut ”hinkua avata Oikotietä”.
”Tämä näyttää meiltä, ei tusinatalolta, joka tehdään kaikille”, Salla hymyilee.
Kun Salla ja Markus ostivat asunnon, se oli ikäänsä nähden melko huonossa kunnossa. Pintaremontilla se muuttui kodiksi, joka näyttää omalta.
Salla haluaa, että kotona on väriä ja valoa. "Ulkonakin on harmaata suurimman osan vuodesta."
Koti on jatkuvassa muutoksessa
Sittemmin Salla ja Markus ovat uudistaneet myös pihan. He maalasivat terassin punaisen seinän ja kasasivat leikkimökin itse. Markus ja Sallan isä tekivät koko terassia kiertävät portaat istutuslaatikoineen.
Kodin laittaminen on parille mieleistä yhteistä puuhaa, mutta lapsiperheessä mahdollisuuksia siihen on rajallisesti. Tavallisesti pyrkimyksenä onkin tehdä helpolla kivan näköistä. Esimerkiksi lastenhuone ja erillinen leikkihuone saivat piristystä seinätarroista, jotka on helppo vaihtaa, kun lasten mieltymykset muuttuvat.
”Tuntuisi kauhean työläältä vaikka maalata seiniä uudestaan kahden pienen lapsen kanssa”, Salla sanoo.
Sallalla on aina pieniä projekteja meneillään kotona. "Olisi hirveän tylsää, jos ei olisi mitään, mitä tehdä."
Vaihtelunhalu näkyy nykyisin saman katon alla. Sallalla on jatkuvasti työn alla pieniä diy-projekteja.
”Saan koko ajan uusia ideoita, ja sitten muutamme suunnitelmia. Muutos ei lopu koskaan!”
Alkuvuodesta Salla on mukana hieman erilaisessa sisustusprojektissa. Prisma haastoi hänet ja entisen vapaaottelijan Teemu Packalénin stailaamaan kaksi Lujakotien uudisasuntoa Prismasta löytyvän House-brändin tuotteilla. House of House -sisustushaasteen lopputulokset nähdään Prisman somekanavissa, ja yleisö ratkaisee, kumman muutos on onnistuneempi.
Salla tunnustaa, että kun kutsu kävi, hänen ensireaktionsa oli ”apua!”
”Mietin, mitä siitä tulee, kun en sisustakaan omaa kotia. Mutta ihan sika mielenkiintoista, ja odotan innolla!”
Sallalla ei ollut ennen kohteen näkemistä selkeää suunnitelmaa siitä, millaisen tyylin sinne loihtisi. Ehkä sellaisen, että viihtyisi asunnossa itsekin. Tai ehkä tämä olisi tilaisuus irrotella jollain hauskalla, mitä ei ikinä tekisi omaan kotiin.
Väritöntä ja sielutonta ei ainakaan nähdä.
Salla Salmela
Suosittu perhevaikuttaja työskenteli ennen someuraansa sairaanhoitajana.
On julkaissut kolme lastenkirjaa, joista viimeisin, vaikuttaja Iina Hyttisen ja kuvittaja Noora Katon kanssa tehty Naapurissa: Hurja halloween, julkaistiin syksyllä 2025 (WSOY). Kaksi uutta kirjaa julkaistaan vuonna 2026.
Asuu Helsingissä puolisonsa Markuksen ja 2- ja 5-vuotiaiden lasten kanssa.
House of House – Suomen hauskin sisustushaaste on katsottavissa 30.1. alkaen Prisman Tiktokissa, Instagramissa ja Facebookissa.
Salla ja Markus muuttivat hiljattain työhuoneen leikkihuoneeksi, koska töitä tulee tehtyä lähinnä olohuoneen sohvalla. Viisivuotias tytär on innostunut voimistelusta, ja puolapuut ja renkaat ovat olleet hitti.
Murrettu värimaailma jatkuu vanhempien makuuhuoneessa.
- 1.Tämä väri on nyt suositumpi kuin koskaan – ja se sopii monelle
- 2.Mitä neuloisit seuraavaksi? Äänestä suosikkiasi ja nappaa ohje
- 3.Pukeudutko jo tämän muotivinkin mukaan? Saa asun näyttämään hyvältä
- 4.Isoäitien pettämätön ohje! Näin teet tärkeän kotityön helposti
- 5.Ruokavalio vaikuttaa hiuksiin – Tällaista syömistä kannattaa välttää
- 6.Monella on koira eikä lasta, ja sen huomaa

























