Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Miksi on tärkeää päästä kesätöihin – nuoret vastaavat

Teksti:
Leena Lukkari
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 18.6.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Kaksi HOK-Elannon kesätyöntekijää kertoo, miksi on tärkeää päästä kesätöihin.

1. Miten löysit tämän työn?

Olin samassa paikassa kesätyössä myös viime kesänä. Silloin hain paikkaa ilmoituksen kautta. Tänä vuonna esimies soitti ja pyysi minua töihin.

2. Mitä työ on opettanut?

Työ kassalla on kasvattanut paineensietokykyä, koska aika ajoin kiire on kova. Olen oppinut myös paljon asiakaspalvelusta ja työskentelystä erilaisten ihmisten kanssa. Yövuorossa kassatyön ohessa hoidetaan myös muita työtehtäviä, kuten täytetään hyllyjä. Se kasvattaa oman työn organisointikykyä.

3. Miksi on tärkeää, että nuoret pääsevät töihin?

Työkokemus auttaa seuraavien työtehtävien haussa. Työstä saatu palkka opettaa arvostamaan rahaa.

4. Mihin käytät tienaamasi rahat?

Osa rahoista kuluu vuokraan ja päivittäiseen elämiseen. Kesällä ansaitsemillani rahoilla rahoitan myös talven kuluja. Toivottavasti saan myös vähän säästöön ja pääsen matkalle. Viime kesän tienesteillä kävin Budapestissa ja Roomassa.

5. Mikä sinusta tulee isona?

En tiedä vielä, mutta ehkä verokonsultti johonkin isoon yritykseen. Miksei vaikka SOK:lle tai HOK:lle?

1. Miten löysit tämän työn?

Olin 16 kun pääsin ensimmäistä kertaa töihin. Kruununhaan Alepassa olen ollut pari vuotta tuntityöläisenä ja ekstraajana. Kesätyön sain, kun tuttu esimies pyysi tulemaan.

2. Mitä työ on opettanut?

Aspahomma, eli asiakaspalvelu, opettaa ihmisten kohtaamista ja ulospäinsuuntautuneisuutta. Kun opiskelee ja tekee työtä limittäin, oppii aikatauluttamaan elämää. Osaa katsoa viikkoa sillä silmällä, että missä välissä ehtii tehdä töitä ja milloin täytyy keskittyä opiskeluun.

3. Miksi on tärkeää, että nuoret pääsevät töihin?

Työ opettaa itsenäistymään. Jokaista vaatetta tai kännykkähankintaa varten ei tarvitse kääntyä vanhempien puoleen. Oppii maksamaan elämisestä eikä tarvitse turvautua yhteiskunnan tukiin. Jos nuori hakeutuu tai pääsee vasta päälle kaksikymppisenä ensimmäistä kertaa töihin, voi olla vaikeaa suhtautua työhön luonnollisena osana elämää.

4. Mihin käytät tienaamasi rahat?

Jos rahaa jää säästöön sitä tarvitaan bändin treenikämpän vuokraan ja keikkailuun. Soitan omakustannepohjalta pyörivässä bändissä The Stoats.

5. Mikä sinusta tulee isona?

Vaikeaa sanoa. Varmaan tekniikan alan opettaja tai voisin toimia jossain asiantuntijatehtävissä.

Lisää aiheesta