3 ihanaa suklaaherkkua – paras suklaa syntyy mauista, joita ei voi itse vastustaa | Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

3 ihanaa suklaaherkkua – paras suklaa syntyy mauista, joita ei voi itse vastustaa

Suklaa

Löytyykö sinun suosikkimakusi seuraavista Maraboun uutuuslevyistä? Tässä on kilpailu, jota suklaafanien ei kannata ohittaa. Testaa myös ruokatoimittajan suklaavinkit!

Jaa Somessa
Teksti
Kati Pohja
Kuvat
Getty Images

Jokaisella suklaanystävällä on makumuistoja suuhun hitaasi sulavasta suklaasta. Ensin suklaapala lämpenee ja pehmenee, jonka jälkeen se sulaa ja jättää jälkeensä viettelevän täyteläisen ja kaakaoisen jälkimaun. Miten ihanalta se maistuukaan, ja miten hyvä olo pienestä suklaaherkusta tulee kaiken arkitohinan keskellä. Todellista arjen luksusta.

Suomalaisten rakastama maitosuklaa valmistetaan kaakaosta, maidosta ja sokerista. Maitosuklaan kaakaopitoisuus on vähintään 30 %, kun tummien suklaiden kaakaopitoisuus vaihtelee 45–85 % välillä. Perusraaka-aineiden lisäksi suklaata voi maustaa uusilla mauilla lähes rajattomasti. Tuttuja suklaamakuja ovat esimerkiksi karkkimaut, pähkinä- ja muut luonnonmaut sekä erilaisilla kekseillä maustetut suklaat.

Kotioloissa suklaata voi tuunata lähes millä tahansa haluamallaan maulla. Suklaan maustaminen onnistuu sekoittamalla sulatettuun suklaaseen makuaineita ja antamalla suklaan jähmettyä uudelleen. Maailman parhaan suklaaherkun saa aikaan juuri niistä raaka-aineista, joita itse ei voi vastustaa. Oikeastaan vain mielikuvitus asettaa rajat uusien makujen kokeiluun. Kokeile näitä:

1. Kahvihampaan kolotukseen

Kahvin kanssa nautiskellaan usein pala suklaata. Entä jos sekoittaisitkin kahvin suklaaseen? Kahvisen suklaanautinnon jäljille pääset sekoittamalla suklaasulaan muutaman teelusikallisen cappucino-pikakahvijauhetta tai tavallista pikakahvijauhetta.

2. Karkkisuklaa vol 2

Takuuvarman huomionherättäjän juhliisi saat överillä karkkisuklaalevyllä. Sitä varten tarvitset puolitoista suklaalevyä. Sulata puolikas levy ja sekoita joukkoon haluamiasi karkkeja, esimerkiksi salmiakkirouhetta, suussa poksahtavia paukkukarkkeja, kermakarkkimuruja tai vaikka näitä kaikkia. Levitä maustettu suklaasula kokonaisen suklaalevyn pinnalle ja paina vielä pintaan kiinni suklaapastilleja. Anna jähmettyä ennen leikkaamista.

3. Misopähkinäsuklaa

Makuhermoja kutkuttavan suolaisenmakean pähkinäsuklaan teet kuumentamalla pähkinäsekoitusta ja misotahnaa paistinpannulla. Sekoita jäähtyneet ja kuivahtaneet misopähkinät suklaasulaan ja anna suklaan kovettua. Tämä itämaan makumaailmaan johdattava suklaanautinto on erityisesti aikuisten mieleen.

Osallistu Maraboun kilpailuun!

Nyt sinulla on mahdollisuus luoda oma lempisuklaasi Maraboun kutkuttavassa uutuussuklaakilpailussa, jossa sinä voit heittäytyä tuotekehittäjäksi. Marabou tuo kuluttajien ehdottamista mauista markkinoille uutuussuklaalevyjä vuosien 2020 ja 2021 aikana. Ihan mahtavan houkuttava ja koukuttava kilpailu, jota kaikkien suklaafanien on kokeiltava.

Tästä pääset ideoimaan ja sekoittamaan oman suklaamakusi!

Julkaistu: 17.2.2020
Muokattu: 13.2.2020
Jaa Somessa