Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Yleensä Suvi-Sirkku piipahtaa Lohjan ABC:lle kahville kavereiden kanssa, mutta nyt kesälomapäivän seurana oli kohta kaksivuotias Ilmari-poika.

ABC-kahvilla: "Varmaan se trampoliinikin pitää jossain vaiheessa hommata"

Teksti:
Anna Tommola
Kuvat:
Jussi Helttunen
Julkaistu: 15.6.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Suvi-Sirkku kävi Ilmari-poikansa kanssa tutustumassa Lohjan ABC:n leikkipaikkaan.

"Työskentelen talousalalla ja Ilmari on perhepäivähoidossa, mutta tänään meillä alkoi kesäloma. Tulimme nyt aamupäivästä tutustumaan tänne ABC:n leikkipaikkaan. Ajattelin, että myöhemmin voisi mennä vaikka kotieläinpuistoon.

Asumme Virkkalassa, Lohjan eteläpuolella, ja sieltä on tänne viidentoista minuutin ajomatka. Olen Lohjalta kotoisin ja asunut täällä taas viimeiset 16 vuotta, vaikka välillä ehdin käydä muuallakin.

Tänään meillä alkoi kesäloma.

Täällä on sukua ja ystäviä, ja tykkään järvien läheisyydestä. Meiltäkin löytyy neljä uimarantaa ihan muutaman kilometrin säteellä.

Kavereiden kanssa tulee välillä käytyä kahvilla tässä ABC:lla, kun tämä on sopivasti puolivälissä. Ilmarin kanssa emme ole täällä aiemmin käyneet, kun hänellä on ollut vähän sellainen kiinni pidettävä ikä.

Nyt kun uhma alkaa helpottaa, niin on kiva opetella olemaan ihmisten ilmoilla. Vielä kolme viikkoa sitten oli ihan erilaista.

Kavereiden kanssa tulee välillä käytyä kahvilla tässä ABC:lla.

Itse olin kuulemma pienenä sellainen, että menin aina piiloon. Äiti on kertonut, että kun julkisella paikalla selkänsä käänsi, niin olin kadonnut.

Ilmari on aika kova juoksemaan, mutta muuten kyllä ihan rauhallinen. Kun kärrytellään, hän voisi istua vaikka miten pitkään ja katsella autoja. Myös maatalouskoneet kiinnostavat.

Viime kesä oli vielä sellainen, ettei tehtykään paljon mitään, kun Ilmari vasta konttasi. Nyt on polskittu jo altaassa pihalla. Hiekkalaatikonkin ostin ja kasasin.

Lasten leluja on ihana katsella!

Katselin myös netissä kahluuallasta, jossa on vesiliukumäki. Lasten leluja on ihana katsella! Olen siellä itsekin ihan kuin lapsi karkkikaupassa. Kun viime vuonna kävin etsimässä joululahjoja, minulla meni lelukaupassa pari kolme tuntia.

Ja varmaan se trampoliinikin pitää jossain vaiheessa hommata. Ehkei nyt ihan vielä."

Kahvilla

Suvi-Sirkku, 43, Lohja

  • Kahvin juon: Kermalla.
  • Kahvin kanssa: Ei muuta.
  • Pöydässä: Usein kaverit, mutta nyt kahvit leikkipaikalla eikä pöydässä.

ABC Lohja

  • Palvelut: Noutopöytä, salaattipöytä, aamiainen, Hesburger, lasten leikkipaikka ulkona, lastenhoitohuone, sähköauton pikalatauspiste, kokoustilat.

Sarjassa käymme kahvilla ABC-asemalla jossain päin Suomea.

Lue sarjan aiemmat osat

Lisää aiheesta