Nämä merkit kertovat, saako koirasi riittävän monipuolista ravintoa - Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Nämä merkit kertovat, saako koirasi riittävän monipuolista ravintoa

Jokainen koira ansaitsee yksilöllisen, monipuolisen ruokavalion.

Jokainen koira ansaitsee yksilöllisen, monipuolisen ruokavalion. Oikeanlainen ravinto näkyy karvakaverin käytöksessä, ihossa ja katseessa. Kaupallinen yhteistyö / Hau-Hau

Jaa Somessa
Teksti
Hau-Hau

Oikeanlainen ruokavalio on koiran hyvinvoinnin perusta. Ihmisten tapaan koiran tulee syödä monipuolisesti. Koiran ruokintaan ei kuitenkaan voi soveltaa samoja sääntöjä kuin ihmisen.

Lyhyen ruuansulatuselimistön vuoksi koiran pääasialliset ravintoaineet ovat eläinproteiini ja rasva. Kivennäisaineista kalsiumilla ja fosforilla on erityisen merkittävä rooli koiran ravitsemuksessa. Ne ovat koiran luuston ja hampaiden kannalta tärkeimmät rakennusaineet.

Koirat ovat yksilöitä siinä missä ihmisetkin, joten yhdelle sopiva ruokavalio ei välttämättä käy toiselle. Ruokintaan vaikuttavat koiran ikä, aktiivisuus, yliherkkyydet ja allergiat sekä terveydentila. Monipuolinen ruokavalio ylläpitää koiran terveyttä, ja siksi siihen kannattaa panostaa.

”Koiran suoliston mikrobien kehittymisen kannalta on tärkeää, että koira tottuu sietämään erilaisia ruoka-aineita. Jo pentuvaiheessa koiralle kannattaa antaa eri ruokia, kuten valmista märkäruokaa ja jauhelihaa”, kertoo Hau-Haun ruokintavastaava Kaisa Mäkinen.

Koiran totuttaminen monipuoliseen ruokavalioon ja eri muodoissa saatavaan ravintoon helpottaa myös esimerkiksi reissaamista tai muuta rutiineista poikkeavaa ruokintatilannetta. Koirankuppiin kannattaa siis kuivamuonan lisäksi laittaa erilaisia märkäruokia ja vaihdella tarjottavaa lihaa.

Katse kertoo terveydestä

Kun koira saa yksilöllisiin tarpeisiinsa sopivaa, monipuolista ruokaa, sen huomaa karvakaverin käytöksestä, kiiltävästä turkista, kestävistä kynsistä sekä kirkkaista silmistä. Koiran uloste on myös merkki ruokavalion sopivuudesta. Vatsan tulee toimia säännöllisesti ja ulosteen olla kiinteää. Koiran hyvinvoinnin seuraamiseen voi ulkoisten merkkien katselemisen lisäksi käyttää myös hajuaistia.

”Koira saa haista koiralta, mutta voimakas hiivainen tai rasvainen haju kielii yleensä siitä, että on tullut aika tarkastaa ruokavaliota”, Mäkinen summaa.

Märkäruokaa nappuloiden lisäksi

Valmisruoka on koirakansalle mieluisa ja vaivaton tapa koiran ruokintaan. Käytetyt raaka-aineet on listattu pakkausmerkintöihin siinä järjestyksessä, mitä valmiste sisältää eniten. Tarkasta siis, että ensimmäisinä merkintöinä ovat eläinproteiinit ja rasvat.

Kuivaruoka on monen karvakaverin perusmurkinaa, mutta monipuolisen ruokavalion vuoksi koiralle on kuitenkin nappuloiden lisäksi hyvä antaa vaihdellen erilaisia märkäruokia.

Listasimme neljä hyvää vaihtoehtoa koiran ruokakuppiin.

Julkaistu: 26.9.2019
Muokattu: 2.10.2019
Jaa Somessa