S-ryhmä on osuustoiminnallinen yritysryhmä, joka on olemassa asiakasomistajia varten. Sen tarjoamat palvelut ja edut on suunniteltu asiakasomistajille.
Kun liityt asiakasomistajaksi, liityt samalla osuuskaupan jäseneksi ja teet sijoituksen sen pääomaan maksamalla osuusmaksun (100 €). Sijoituksellasi sinusta tulee yksi osuuskauppasi omistajista, joilla jokaisella on samansuuruinen osuus osuuskaupasta. Samalla sinulle avataan rahana maksettavia etuja varten tili S-Pankkiin, jolloin sinusta tulee myös S-Pankin asiakas.
Osuustoiminnan periaatteiden mukaan sinua palkitaan oman kaupan palvelujen käytöstä, siinä suhteessa kuin niitä käytät. Malliesimerkki osuustoiminnallisesta palkitsemisesta on Bonus: ostoksista kertyy Bonusta eli rahaa takaisin sitä enemmän, mitä enemmän asiakasomistaja on tehnyt ostoksia. Bonus maksetaan tilillesi S-Pankkiin.
Osuustoiminnallisuus näkyy muun muassa siinä, että S-ryhmän tehtävä ei ole tuottaa mahdollisimman suurta voittoa, vaan varmistaa asiakasomistajille hyvät palvelut ja tuntuvat edut päivästä toiseen.
Osuustoimintaan kuuluu myös yhteiskunnallinen vastuu. Alueellisesti toimivat osuuskaupat työllistävät, investoivat ja käyttävät toiminnan tulosta alueen hyväksi.