Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Opiskelija Sini Saarimaa oli jo kolmatta kesää töissä Seinäjoen S-market Kivistössä.

Kesätyöntekijä Sini uudesta S-ryhmän Duunipassista: ”Siitä sai käytännön vinkkejä”

Teksti:
Satu Savela
Kuvat:
Samu Lehtinen
Julkaistu: 24.9.2020
|
Muokattu: 25.9.2020
S-ryhmän nuorille työntekijöille on kehitetty oma perehdytysohjelma, joka suoritetaan verkossa: Duunipassi.

”Nuoria mietityttävät työpaikalla usein ihan perusasiat. Miten töihin pukeudutaan, milloin voi pitää taukoja ja milloin palkka maksetaan? Jo perusasioista kertominen poistaa uuteen elämänvaiheeseen liittyvää jännitystä”, kertoo S-ryhmän HR-asiantuntija Hanna Humaljoki.

S-ryhmä työllistää vuosittain noin 14000 kesätyöntekijää, ja monelle nuorista työpaikka on ensimmäinen. S-ryhmässä toteutettiin pari vuotta sitten Nuorten työelämäodotukset -selvitys osana Nuori Mieli Työssä -hanketta. Selvityksen mukaan hyvä perehdytys vahvistaa nuorten työelämävalmiuksia.

”Selvityksen mukaan hyvä perehdytys oli yhteydessä kaikkiin työelämätaitoihin ja jopa kykyyn huolehtia omasta työhyvinvoinnista.”

Tulosten pohjalta kehitettiin yhdessä nuorten kanssa Duunipassi-perehdytys, joka on osa S-ryhmän laajempaa perehdytysohjelmaa.

Duunipassi on verkossa suoritettava perehdytyspaketti, jossa kerrotaan muun muassa työelämätaidoista, työelämän perusperiaatteista, työturvallisuudesta ja asiakaspalvelusta.

Duunipassi ohjaa nuorta pohtimaan omia vahvuuksiaan ja odotuksiaan tulevalle kesätyölle.

Opiskelija Sini Saarimaa on yksi Duunipassin suorittaneista kesätyöntekijöistä. Ensimmäisenä kesänä kaikki oli kaupassa uutta – eniten Saarimaata jännittivät kassa ja veikkauskone.

”Duunipassin perehdytyksessä kannustettiin rohkeasti kysymään kaikista epäselvistä asioista.”

Saarimaan mukaan siitä sai myös hyviä käytännön vinkkejä.

”Työasentoihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, ja puhelimeen on hyvä tallentaa jo etukäteen kaikki tärkeät numerot, joita saattaa työssä tarvita.”

Nuorten työntekijöiden kohdalla korostuu oman työn merkityksellisyyden sanoittaminen.

Hanna Humaljoen mukaan nuorten perehdyttäminen ei varsinaisesti eroa muiden uusien työntekijöiden perehdyttämisestä.

”Uudella työntekijällä tulee aina olla perehdytyssuunnitelma, jossa huomioidaan työhön opastamisen lisäksi mukaanotto työyhteisöön ja organisaatioon.”

Nuorten työntekijöiden kohdalla korostuu oman työn merkityksellisyyden sanoittaminen.

”Halutaan tietää, mihin kokonaisuuteen työ liittyy ja miksi se on tärkeää. Tämä vaatii aina keskustelua oman esimiehen kanssa.”

Lue myös