Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.
Kansikombo 6/22

Joulukuun Yhteishyvä on ilmestynyt! Pohdimme suomalaisten kykyä selviytyä kriiseistä, neulomme uljaat porosukat ja tarjoamme parhaat reseptit joulupöytään

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Yhteishyvä
Julkaistu: 25.11.2022
Muokattu: 28.11.2022
Sota, elämisen hinta ja ilmastokriisi huolestuttavat. Mullistusten keskellä moni suomalainen on laittanut myös oman arkensa uusiksi. Tapasimme kolme perhettä, jotka ovat tehneet rohkeita muutoksia.

Suomalaiset saavat voimaa tavallisesta elämästä, mutta ovat valmiita myös tekemään rohkeita muutoksia. Vuohensillan perhe vaihtoi kaupunkihälyn tuntureihin ja Saloset lopettivat sukutilansa. Helsinkiläisessä hoivakodissa tapasimme Helyn ja Inton, jotka ovat pitäneet yhtä 70 vuotta. Heidän viestinsä kantaa tässäkin hetkessä: vaikeuksista huolimatta on katsottava eteenpäin.

Helsingin piispa Teemu Laajasalo kannustaa meitä kyselemään toisiltamme kuulumisia. "On ihmeellistä, kuinka voimakas on yksi kysymys: miten sinä jaksat? Kysymys on ollut suureksi lohduksi elämäni vaikeissa hetkissä. Pelkkä toisen esittämä kysymys on tuonut minulle tunteen, että olen toisen ihmisen mielessä ja hän kantaa osan murheistani."

Yhteishyvän suosittu maakuntasukkasarja jatkuu! Lapin maakuntasukkien varsissa komeilee uljas poro, joka tunnetaan kaikkialla maailmassa joulun symbolina. Kärkiosassa hehkuvat auringot antavat lupauksen myös Lapin kesästä.

Toimittaja Sami Sykön ihastuttavassa hotellisarjassa vieraillaan tällä kertaa Oulussa. Oulun Radisson suljettiin kesällä 2019 remonttia varten. 20 miljoonaa euroa maksanut remontti valmistui syyskuussa vuonna 2020.

Talo käytiin läpi kellarista ylimmän kerroksen varastoon. Ylimmässä kerroksessa ovat nyt hotellin upeimmat huoneet.

Sesonki-liitteestä kokkaat koko jouluaterian. Tee alkuruoaksi uudenlaista kirpeää rosollia vuohenjuustovaahdollaja kielenvieviä joulusilakoita. Leivo lisukkeeksi aito saaristolaisleipä ja sipaise sille herkullista punajuurihummusta. Jos joulupöytääsi kuuluu perinteinen kinkku, keitä sille luumuinen kastike. Aterian jälkeen suu makeutuu raikkaalla omenapiparkakkujälkkärillä.

HUOM! Sesonki-liite ilmestyy nyt viimeistä kertaa. Ensi vuonna löydät ruokaohjeet yhteishyvä.fi:stä ja Yhteishyvä-lehden sivuilta.

Lue Yhteishyvän 6/22 juttuja!

Lisää aiheesta