Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kallen mäti-silakkavuoka

timer-icon60 min
Fork and knife
4 Annosta
Fork and knife
4 Annosta
Uunissa kypsyvät rullatut silakkafileet saavat kaverikseen herkullisen kermasta ja mätitahnasta valmistetun kastikkeen. Jos ruokailulta jää silakoita yli, tarjoa ne kylminä ruisleivän päällä.

Ainekset

800 g
silakkafileitä
1/4 tl
suolaa
1/4 tl
valkopippuria
1/2
ruukkua tilliä
2 dl
ruokakermaa
190 g
(1 tuubi) mätitahnaa
70 g
(1 tlk) tomaattisosetta
1/4 tl
rouhittua mustapippuria

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Säädä uuni 175 asteeseen. Laita silakkafileet työlaudalle nahkapuoli alaspäin. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Kääri fileet rullalle ja nosta pystyyn noin 2 litran vetoiseen uunivuokaan.

1/4 tl
valkopippuria
1/4 tl
suolaa
800 g
silakkafileitä
2

Hienonna tilli. Sekoita kerma, mätitahna, tomaattisose, tilli ja mustapippuri. Kaada seos vuokaan silakoiden päälle. Siirtele silakoita esimerkiksi veitsellä niin, että kastike asettuu tasaisesti kalojen väliin.

190 g
(1 tuubi) mätitahnaa
1/2
ruukkua tilliä
70 g
(1 tlk) tomaattisosetta
2 dl
ruokakermaa
1/4 tl
rouhittua mustapippuria
3

Kypsennä uunissa noin 25 minuuttia. Tarjoa juuresmuusin tai keitettyjen perunoiden kanssa.

Vinkki: Älä lisää kastikkeeseen suolaa, sillä fileet suolataan ennen rullausta ja mätitahna on voimakassuolaista.

Miltä maistui?
Resepti:
Kati Pohja
Kuvausjärjestelyt:
Henna Siponen
Kuvat:
Tuomas Kolehmainen
Julkaistu: 14.4.2019
|
Muokattu: 24.1.2024

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

618

2585

48,3 g

14,3 g

9,0 g

8,8 g

0,3 g

38,3 g

2,3 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli