Perinteinen graavilohi ja uudet maustamisvinkit - Yhteishyvä

Perinteinen graavilohi ja uudet maustamisvinkit

???
Annokset
9
Itse tehty graavilohi kruunaa juhlapöydän. Tee perinteinen graavaus tai kokeile uusia makuyhdistelmiä.
Jaa Somessa

Ainekset

800 g
Lohifileetä
2 rkl
Karkeaa merisuolaa
2 tl
Sokeria
1 kpl
Ruukku tilliä

Näin teet

1

Pyyhi lohifilee kauttaaltaan talouspaperilla. Nypi fileestä ruodot ja leikkaa ylimääräinen vatsarasva veitsellä pois.

Aseta filee nahkapuoli alaspäin leivinpaperin päälle.

Yhdistä suola ja sokeri. Ripottele seos tasaisesti lohen pintaan. Pilko suurin osa tillistä varsineen. Säästä muutama varsi koristelua varten. Asettele pilkottu tilli lohen pintaan.

Paketoi kala tiiviisti leivinpaperiin ja sitten folioon. Laita jääkaappiin nahkapuoli alaspäin. Aseta päälle kevyt paino, esimerkiksi lautanen. Anna kalan maustua 2 vuorokautta.

Pyyhi suola ja mausteet kalan pinnasta. Leikkaa lohi vinosti ohuiksi viipaleiksi terävällä, ohutteräisellä fileointi- tai kokkiveitsellä pitäen veistä noin 30 asteen kulmassa pöytätasoon nähden. Asettele kala tarjolle ilmavasti viipaleina tai pyöräytä ruusukkeiksi. Viimeistele tillillä.

Vinkki:

Kokeile upeannäköistä mustikkaista graavilohta. Valmista graavilohi muuten ohjeen mukaan, mutta korvaa tilli 200 grammalla sulatettuja pakastemustikoita. Kokeile perinteisen graavilohen lisäksi myös muita makuyhdistelmiä:

Omena-inkiväärigraavilohi

Valmista graavilohi muuten ohjeen mukaan, mutta jätä tilli pois ja laita lohen pinnalle 2 rkl tuoretta inkivääriä raasteena ja 1 omena viipaleina. Valuta pinnalle ½ dl omenamehua ja pakkaa kala tiiviisti leivinpaperiin ja folioon. Anna maustua ohjeen mukaan.

Fenkoli-appelsiinigraavilohi

Valmista graavilohi muuten ohjeen mukaan, mutta jätä tilli pois ja laita lohen pinnalle 1 rkl fenkolinsiemeniä. Valuta pinnalle ½ dl appelsiinimehua ja pakkaa kala tiiviisti leivinpaperiin ja folioon. Anna maustua ohjeen mukaan. Koristele valmis, leikattu graavilohi appelsiiniviipaleilla.

Piparjuuri-kapris-timjamigraavilohi

Valmista graavilohi muuten ohjeen mukaan, mutta jätä tilli pois ja laita lohen pinnalle 2 rkl piparjuuritahnaa, 3 rkl kapriksia ja reilusti tuoretta timjamia. Pakkaa kala tiiviisti leivinpaperiin ja folioon. Anna maustua ohjeen mukaan.

Katso myös

15 ihanaa kalareseptiä joulupöytään 

Puolukkagraavattu lohi

2

Aseta filee nahkapuoli alaspäin leivinpaperin päälle.

800 g
Lohifileetä
3

Yhdistä suola ja sokeri. Ripottele seos tasaisesti lohen pintaan. Pilko suurin osa tillistä varsineen. Säästä muutama varsi koristelua varten. Asettele pilkottu tilli lohen pintaan.

2 rkl
Karkeaa merisuolaa
2 tl
Sokeria
1 kpl
Ruukku tilliä
4

Paketoi kala tiiviisti leivinpaperiin ja sitten folioon. Laita jääkaappiin nahkapuoli alaspäin. Aseta päälle kevyt paino, esimerkiksi lautanen. Anna kalan maustua 2 vuorokautta.

5

Pyyhi suola ja mausteet kalan pinnasta. Leikkaa lohi vinosti ohuiksi viipaleiksi terävällä, ohutteräisellä fileointi- tai kokkiveitsellä pitäen veistä noin 30 asteen kulmassa pöytätasoon nähden. Asettele kala tarjolle ilmavasti viipaleina tai pyöräytä ruusukkeiksi. Viimeistele tillillä.

6

Vinkki:

Kokeile upeannäköistä mustikkaista graavilohta. Valmista graavilohi muuten ohjeen mukaan, mutta korvaa tilli 200 grammalla sulatettuja pakastemustikoita. Kokeile perinteisen graavilohen lisäksi myös muita makuyhdistelmiä:

7

Omena-inkiväärigraavilohi

Valmista graavilohi muuten ohjeen mukaan, mutta jätä tilli pois ja laita lohen pinnalle 2 rkl tuoretta inkivääriä raasteena ja 1 omena viipaleina. Valuta pinnalle ½ dl omenamehua ja pakkaa kala tiiviisti leivinpaperiin ja folioon. Anna maustua ohjeen mukaan.

8

Fenkoli-appelsiinigraavilohi

Valmista graavilohi muuten ohjeen mukaan, mutta jätä tilli pois ja laita lohen pinnalle 1 rkl fenkolinsiemeniä. Valuta pinnalle ½ dl appelsiinimehua ja pakkaa kala tiiviisti leivinpaperiin ja folioon. Anna maustua ohjeen mukaan. Koristele valmis, leikattu graavilohi appelsiiniviipaleilla.

9

Piparjuuri-kapris-timjamigraavilohi

Valmista graavilohi muuten ohjeen mukaan, mutta jätä tilli pois ja laita lohen pinnalle 2 rkl piparjuuritahnaa, 3 rkl kapriksia ja reilusti tuoretta timjamia. Pakkaa kala tiiviisti leivinpaperiin ja folioon. Anna maustua ohjeen mukaan.

Resepti
Laura Kaapro
Kuvat
Kaisa Jouhki
Julkaistu: 20.11.2017
Muokattu: 2.8.2018
Jaa Somessa

Älä jää paitsi herkuista

Tilaa uutiskirje tästä.

Ravintosisältö

Huom! Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle kannattaa aina tarkistaa tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

AnnosResepti
Hiilihydraatteja1 g8 g
Proteiinia17 g150 g
Rasvaa12 g108 g
Kuituja0 g0 g
Energiaa kj742 6677
Energiaa kcal177 1595

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

  • 2 rkl Karkeaa merisuolaa