Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Äijäjoogassa vanhenemisen kysymykset saavat kyytiä

Teksti:
Lauri Haapanen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 26.10.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Ikä on muutakin kuin numero. Se tuo mukanaan iloa ja ikävyyksiä, viisautta ja vaivoja. Äijäjoogan miehet pohtivat, mitä vanheneminen tarkoittaa heille.

Kun fysiikka haraa vastaan, on henkisen kasvun aika.

"Olen aina tyytyväinen, kun joku tekee vähemmän kuin muut", sanoo joogaohjaaja ja miehille suunnatun äijäjoogan perustaja Veikko Tarvainen, 59.

"Se tarkoittaa, että hän uskaltaa myöntää kivun läsnäolon eikä vain vedä hampaat irvessä."

Antero, 66, nyökyttelee vieressä. Hän uskaltautui aikoinaan joogaamaan, koska kellonaika sopi muuhun elämään ja matkakin oli helppo taittaa.

"Ensimmäisessä äijäjoogaryhmässäni oli yksi sotaveteraani ja minä eli kylmänsodanveteraani: loput olivat meitä huomattavasti nuorempia. Nuoret vetivät itsensä solmuun, ja meille vanhoille kaikki oli vaikeaa. Suhtautuminen oli kuitenkin loistavaa. Olimme kaikki tasa-arvoisia miehiä, eikä ollenkaan tarvinnut miettiä, kehtaako olla mukana. Se oli loistava kokemus."

Miesten kesken

Yksinomaan miehille suunnattuja jooga- tai liikuntaryhmiä löytyy lähes kaikista isoista kaupungeista ja pienemmiltäkin paikkakunnilta, kuten Porista, Lapualta, Kuusamosta ja Ylikiimingistä.

Miehisyys ei ole ryhmissä mikään itseisarvo, mutta jäbä- ja äijäjoogan isän Veikko Tarvaisen mukaan se on toisaalta paras keino saada juuri miehet paikalle.

"Aluksi miehet tulivat joogaan 'koska vaimo pakotti'. Nyt olen kuullut jo päinvastaistakin."

Miesten kesken kehtaa siis venytellä vapautuneesti, mutta myös puhua vapautuneesti.

"Olin valtavan hämmästynyt, ehkä peloissanikin, kun sukupuolinen halukkuus rupesi vähenemään", sanoo Tarvainen.

"Aika pian huomasin, että on itse asiassa vapauttavaa, kun tarve ei enää määritä elämää yhtä paljon. Se on helpottavaa myös parisuhteelle, puolin ja toisin."

"Ainahan se oli mielessä, mutta nyt ehtii sitten jo pohtia muutakin", Antero säestää vieressä.

"Kyllähän sitä tässä iässä vähän kaikilla on samanlaisia pohdiskeluja mielessä", Arska, 67, sanoo ja jatkaa:

"Täällä niistä voi puhua, eikä kukaan ole sormella osoittamassa. Se on sitä vertaistukea."

Vanhetessa myös muut oireet alkavat vaivata mielen päällä. Niitäkin voi pohtia vaikkapa äijäjoogassa.

"Minulla ainakin on kaikki muut sairaudet puhjennut viimeisen 15 vuoden aikana, paitsi hullunpapereita en ole saanut eikä syöpää ole löydetty", virnuilee Antero.

Miesten kesken kehtaa venytellä vapautuneesti, mutta myös puhua vapautuneesti.

Tehdään yhdessä

Vaikka jooga ei ole kuntojumppaa, se auttaa löytämään luiden ja mahdollisten liikakilojen joukosta sellaisia lihaksia, joiden olemassaolosta ei ole ollut edes tietoinen.

"Ajattelin ensin, että mitäs huuhaata tämä on, mutta sitten rupesin tekemään tosissani ja seuraavan viikon oli paikat kipeänä", Eero, 58, muistelee.

Joogaohjaaja Tarvainen on kuullut vuosien varrella monelta äijäjoogiltaan, miten venyttely- ja rentoutusharjoitukset ovat auttaneet selkävaivoissa tai miten silmä- ja poskijooga ovat tuoneet helpotusta itsepintaisiin päänsärkyihin.

"Yksinkertaiset jalkaharjoitukset ovat auttaneet toisia esimerkiksi yöllisen, paikallaanolon aiheuttaman jalkakrampin laukaisemisessa", Tarvainen kertoo.

Arska aloitti joogan – "tyttärensä lähetteellä" – kuntoutuakseen infarktista, joka sekoitti raajojen lihaskoordinaation.

"Kerran treenasin mökin kuistilla, jolloin naapuri tuli varovasti kyselemään, onko kaikki kunnossa. Hetken kuluttua teimmekin liikkeitä yhdessä", Arska kertoo ja muita naurattaa.

Parasta äijäporukassa tuntuukin olevan yhteisöllisyys. Sieltä saa apua paitsi fyysisiin ongelmiin myös mielenpäällä oleviin kysymyksiin. Kotiin on kiva palata, kun mieli on keventynyt. Kaikista ajatuksista ei aina kehtaa puhua edes oman vaimon kanssa.