Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

”Vähävaraisena tuntuu, ettei ole täysin mukana yhteiskunnassa”

Teksti:
Henna Raatikainen
Kuvat:
Jenna Lehtonen
Julkaistu: 10.12.2019
|
Muokattu: 28.1.2021
Leia Alapuranen, 20, on nykyisin pääosin tyytyväinen elämäänsä ja valintoihinsa. Vuosien varrella hän on kuitenkin joutunut tekemään suuriakin päätöksiä sen perusteella, mihin perheen rahat riittävät.

”Ymmärsin, ettei äidillä ole kauheasti rahaa, kun olin kahdeksanvuotias ja vanhempani erosivat. Isäni on ihan hyvätuloinen, mutta äiti ei ollut, ja sen huomasi tosi voimakkaasti esimerkiksi ruokailutottumuksissa.

Äiti muutti muualle noin vuosi eron jälkeen, ja me jäimme isoveljeni kanssa isän luo. Vietimme lomia ja viikonloppuja äidillä, ja siellä söimme yleensä kanankoipia ja riisiä. Kauheasti mitään ihmeempää ei ollut tarjolla, sillä kana ja riisi olivat ne halvimmat ruuat, jotka äiti oli löytänyt.

Kun olimme jouluna äidin luona, valmistimme kyllä itse laatikoita ja muuta jouluruokaa. Saimme myös ulkopuolista apua; muistaakseni kirkon kautta saimme lahjakortteja, joilla pystyimme ostamaan joulupöytään ruokia.

Jouluna vähävaraisuuden huomasi tietysti siitäkin, ettemme veljeni kanssa saaneet äidiltä kauheasti lahjoja. Saimme niitä kyllä muilta sukulaisilta, ja välillä joku oli lahjoittanut äidille tavaroita, joita hän saattoi antaa eteenpäin meille.

Yleisesti minua ei haitannut, että lahjat eivät oikeasti olleet äidiltä, mutta välillä harmitti esimerkiksi se, miksen voinut saada vaikkapa sitä puhelinta, joka kaikilla kavereillani oli. Mutta ymmärsin kyllä miksi, enkä kauheasti alkanut kysellä – tajusin, ettei äiti voinut sille mitään.”

Lukio olisi ollut liian kallis

”Kun asuin isän luona, minua kiusattiin koulussa, etenkin seiskaluokalla. Se ei johtunut suoraan vähävaraisuudesta, mutta kyllä siellä välillä tuli kommentteja vaatteistani. Jos kenkäni olivat vähän kuluneet, niistä kyllä huudeltiin.

Muutin kokonaan äidin luokse yläasteen loppupuolella. Uudessa koulussa kiusaaminen loppui ja löysin opiskelumotivaationi uudelleen. Teinivuoteni olivat kuitenkin kaikin puolin aika rankat.

Yläasteen jälkeen menin ammatilliseen oppilaitokseen opiskelemaan lähihoitajaksi. Tämä on yksi iso asia, johon vähävaraisuus on elämässäni vaikuttanut: olisin halunnut mennä lukioon, mutta tiesin, ettei meillä ole rahaa ja että lukio on tosi kallis. Siksi päädyin amikseen.

Se oli ihan oma päätökseni. En halunnut puhua siitä äidin kanssa, koska hän olisi sanonut, että mene opiskelemaan ihan mitä haluat, että kyllä me saadaan se järjestymään. Mutta tiesin, ettei se mene ihan niin. Opiskelin kyllä ihan oikean alan ja tykkäsin siitä, mutta vähän harmittaa, että se lukio sitten jäi.

Juuri nyt opiskelen draamaa ja näyttelijäntaidetta. Haaveenani on auttaa nuoria, ja miksei myös aikuisia, joko taiteen kautta tai sairaanhoitajana.”

Vertaistuki oli perheelle tärkeää

”Mielestäni tehokkain apu vähävaraisille perheille ovat juuri maksusitoumukset kauppoihin, olivat ne sitten ruokaan tai vaikka uusiin talvivaatteisiin. On paljon keräyksiä ja tahoja, jotka ottavat vastaan lahjoituksia. Niitä annetaan eteenpäin perheille, joilla ei ole varaa ostaa esimerkiksi joululahjoja, vaatteita tai ihan tavalliseen elämään kuuluvia tarvikkeita. Me pääsimme perheeni kanssa monta kertaa myös eri yhdistysten järjestämille leireille, jolloin saimme kokea esimerkiksi kylpylässä tai maatilalla olemisen – siis sellaista, mihin meillä ei olisi ollut rahaa. Leireillä pääsimme viettämään yhteistä laatuaikaa ilman, että tarvitsi miettiä ruuanlaittoa tai siivoamista.

Sitä kautta tapasimme myös muita vähävaraisia perheitä, joiden kanssa ystävystyimme ja joilta saimme vertaistukea. Vähävaraisena tuntuu, ettei ole täysin mukana yhteiskunnassa, joten muiden vähävaraisten tapaaminen tuo paljon iloa elämään!

On hienoa, että vähävaraisuudesta puhutaan nykyään enemmän. Minusta kuitenkin tuntuu, että moni tietää asiasta ja on sitä mieltä, että vähävaraisia pitää auttaa, muttei itse tee niin. Monilla lojuu nurkissa ylimääräisiä vaatteita ja muuta turhaksi käynyttä tavaraa. Ne tavarat voivat olla vähävaraiselle erittäin tärkeitä.

Sen takia jaksan aina muistuttaa lähipiiriäni tahoista, jotka ottavat tavaraa vastaan ja välittävät eteenpäin niitä tarvitseville. Kuten sanonta kuuluu: toisen roska on toisen aarre. Vaikka minua pienempänä välillä hävettikin ottaa apua vastaan ulkopuolelta, en ole koskaan pitänyt meitä huonompiosaisina sen takia, että meillä ei ollut rahaa. Enimmäkseen olin vain kiitollinen siitä, että oli tahoja, jotka esimerkiksi auttoivat meitä saamaan hyvän joulun.”

Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hyvä Joulumieli -keräyksen tuotoilla hankitaan yhteensä 28 000 ruokalahjakorttia kotimaan vähävaraisille lapsiperheille, jotta jokaisessa perheessä olisi varaa jouluateriaan.

Ohjeet keräykseen osallistumisesta löydät täältä.

Lue lisää

Lisää aiheesta