Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Muotitoimittaja Sami Sykkö: Suomalainen tottelee pukukoodia kuin jalankulkija punaisia valoja

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 23.10.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Sami Sykön mielestä suomalaisten pukeutuminen on kokenut valtavan muutoksen.

"Suomalainen osaa noudattaa pukukoodeja samalla tunnollisuudella kuin me suomalaiset jalankulkijat seisomme punaisissa liikennevaloissa, vaikka kadulla ei näkyisi yhtään autoa", sanoo muotitoimittaja Sami Sykkö ja nauraa.

Sykkö on ilahtuneena seurannut, miten uudet sukupolvet ovat sopivissa tilanteissa vapautuneet pukukoodien tulkitsijoina. Koodistoa ei nähdä enää pukeutumista jäykistävänä, vaan se on iloinen asia, jonka kanssa voi leikitellä ja jota voi rikkoa tyylillä ja tarkoituksella.

Tästä esimerkiksi Sykkö nostaa Linnan juhlat, joissa sekä miehet että naiset ovat säväyttäneet upeilla asuilla, joista kaikki eivät ole noudattaneet orjallisesti virallista pukukoodia.

Suomessa uskalletaan olla yhä näyttävämpiä.

"Suomessa uskalletaan olla yhä näyttävämpiä. Esimerkiksi näyttelijät ovat jo jonkin aikaa panostaneet upeisiin iltapukuihin ensi-iloissa", Sykkö kehuu.

Ja nuoret ovat aivan omaa luokkaansa.

"Uusi polvi seuraa sosiaalista mediaa ja kansainvälisiä muoti-ilmiöitä. Joskus he ovat paremmin perillä viimeisimmistä villityksistä kuin minä."

Kahdenkymmenen viimeisen vuoden aikana suomalaisten pukeutuminen on Sykön mukaan kokenut valtavan muutoksen.

"Meillä ei ehkä vieläkään haluta hankkia kalliita muotitalojen vaatteita, mutta aihe kiinnostaa yhä enemmän. Suomalaiset osaavat pukeutua yhä paremmin ja näyttävät ihanilta".

Mitä tarkoittaa kutsukortissa lukeva tumma puku, smart casual tai frakki?

Lisää aiheesta