Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Sitruunainen kesäkurpitsalohi

Fork and knife
4 Annosta
Levitä uunilohen pinnalle tuorejuustoa ja päällystä kesäkurpitsa- ja sitruunasiivuilla. Fodmap-ruokavalioon sopiva mehevä lohi viimeistellään mantelirouheella.

Ainekset

800 - 1000 g
kirjolohifileetä
1 tl
suolaa
1 kpl
sitruuna
200 g
(1 rs) maustamatonta tuorejuustoa (laktoositonta)
1 kpl
pieni kesäkurpitsa
1 dl
mantelirouhetta
1 dl
hienonnettua basilikaa tai minttua

Vuoan voiteluun

1 rkl
rypsiöljyä

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Säädä uuni 200 asteeseen. Voitele uunivuoka öljyllä. Kuivaa kalan pinta talouspaperilla. Nypi fileestä mahdolliset ruodot. Laita kala uunivuokaan. Ripottele päälle ½ tl suolaa.

1 rkl
rypsiöljyä
800 - 1000 g
kirjolohifileetä
1 tl
suolaa
2

Pese ja puolita sitruuna. Raasta toisesta puolikkaasta kuori. Leikkaa toinen puolikas ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kuoriraaste ja tuorejuusto. Levitä seos lohifileen päälle.

1 kpl
sitruuna
200 g
(1 rs) maustamatonta tuorejuustoa (laktoositonta)
3

Huuhtele ja leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi. Levitä kesäkurpitsa- ja sitruunaviipaleet lohifileen päälle. Ripottele päälle loppu suola ja mantelirouhe. Kypsennä uunin keskitasolla noin 35 minuuttia. Viimeistele halutessasi hienonnetulla basilikalla tai mintulla.

1 kpl
pieni kesäkurpitsa
1 dl
mantelirouhetta
1 tl
suolaa
1 dl
hienonnettua basilikaa tai minttua

Vinkki: Ruoka sopii useimpien fodmap-ruokavalioon, kun käytät laktoositonta tuorejuustoa. Voit korvata tuorejuuston halutessasi kaurapohjaisella ”tuorejuustolla” (Oatly påMackan).

Miltä maistui?(4 arviota)
Resepti:
Suvi Rüster
Kuvausjärjestelyt:
Henna Siponen
Kuvat:
Panu Pälviä
Julkaistu: 13.6.2019
|
Muokattu: 31.8.2020

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

676

2829

49,8 g

10,0 g

4,3 g

4,3 g

3,0 g

52,0 g

0,9 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli