Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ruukun patinointi

Teksti:
Sarri Kukkonen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 19.9.2012
|
Muokattu: 31.8.2020
Patinoinnin vanhahtava pinta sopii saviruukun lisäksi muovi-, kivi- ja metalliruukkuun.

Patinoinnin avulla esine saadaan keinotekoisesti vanhannäköiseksi. Kukkaruukun on tarkoitus näyttää siltä kuin se olisi ollut ulkona pitkään. Koristemaaleilla voi helposti luoda patinoituneelta kuparilta näyttäviä pintoja esimerkiksi puuhun, saveen, kiveen, muoviin ja metalliin.

Ohjeet patinointiin

Pohjusta ruukun pinta tarvittaessa pohjamaalilla. Etenkin liukaspintaiset muoviruukut tarvitsevat pohjustusta.

Sekoita pintamaali voimakkaasti ravistaen. Levitä maalia siveltimellä tai sienellä. Anna ruukun kuivua tunti, jonka jälkeen sivele toinen kerros.

Levitä patinointiaine siveltimellä tai sienellä töpöttämällä ennen kuin toinen pintamaalikerros on kuivunut. Sekoita patinointiaine kunnolla ravistaen.

Anna ruukun kuivua muutama tunti, jotta patinointipinta tulee näkyviin. Patinointiainetta voi lisätä, jos pinnasta ei tule tarpeeksi voimakas.

Tarvikkeet:

  • Triangle Crafts Patina Green Set -pakkaus, joka sisältää Copper Topper -pintamaalin ja Patina Green -patinointiaineen
  • sivellin tai sieni
  • mahdollisesti spraylakkaa.

Patinointi ei kestä kovaa kulutusta, mutta pintaa voi vahvistaa spraylakalla.