Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Virkattu kori kahvoilla

Teksti:
Sari Berglund
Kuvat:
Sarri Kukkonen
Julkaistu: 20.10.2014
|
Muokattu: 31.8.2020
Kassimainen kori on nopea tehdä. Virkattu kori sopii mainiosti esimerkiksi lehtien tai halkojen säilytykseen.

Koko: korkeus noin 38(48) cm ja ympärys yläreunassa 132(140) cm.

Langanmenekki: Novita Tuubi (774) 2000(2200) g.

Virkkuukoukku: Novita nro 10 tai käsialan mukaan.

Mallivirkkaus: Virkkaa kiinteitä silmukoita (ks) ohjeen mukaan.

Tiheys: 5,5 ks = 10 cm.

Korikassin virkkaus

Reunat

Virkkaa ensin kassin reunat. Virkkaa kaksinkertaisella langalla aloitusketjuksi 72(78) kjs ja yhdistä ympyräksi 1 ps:lla.

1. krs: virkkaa jokaiseen kjs:aan 1 ks = 72(78) ks. Virkkaa kerrokset spiraalina eli siirry aina suoraan seuraavalle kerrokselle.

Virkkaa ks:ita, kunnes työssä on yhteensä 17(22) kerrosta. Älä katkaise lankaa.

Pohja

Merkitse pohjaan kulmien kohdat siten, että etu- ja takareunaan tulee 26(27) ks ja molempiin sivuihin 10(12) ks. Pohja virkataan kaksinkertaisella langalla siten, että uudesta kerästä otetaan käyttöön molemmat langanpäät sekä päältä että kerän sisältä. Virkkaa kaksinkertaisella langalla 1 ks toiselle puolelle kassia merkitsemiisi 26(27) s:aan = 26(27) ks. Virkkaa jatkossa myös 1 kjs kääntymiseen ja virkkaa ks:ita edestakaisin yhteensä 10(12) kerrosta.

Virkkaa nyt toisen puolen merkityt 26(27) ks yhteen pohjan 26(27) s:n kanssa eli virkkaa ks:ita molempien reunojen läpi. Virkkaa nyt toisen sivun 10(12) ks yhteen pohjan sivun kanssa.

Virkkaa sitten pohjan aloituskohtaan 26(27) ks ja virkkaa vielä toisen sivun 10(12) ks yhteen pohjan sivun kanssa. Katkaise lanka ja päättele hyvin nurjalla puolella.

Kahvat

Merkitse kassin yläreunaan kahvoja varten keskimmäiset 7 ks. Virkkaa kerros ks:ita siten, että virkkaat merkittyjen silmukoiden kohdalla 7 kjs ja hyppäät 7 ks:n yli. Virkkaa vielä kerros kiinteitä silmukoita siten, että kahvojen kohdalla ks:t virkataan kjs-ketjun ympäri. Katkaise lanka ja päättele langat hyvin.

Ohjetiedustelut: Maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 10-14 Puh. 040 178 2266

Lisää virkattavaa?

Lisää aiheesta