Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Rapeat kalapuikot ja verigreippisalsa

timer-icon60 min
Fork and knife
4 Annosta
Fork and knife
4 Annosta
Itse tehdyt rapeat kalapuikot ovat koko perheen suosikkiruokaa. Saat puikkoihin rapsakan pinnan pyörittelemällä ne kurpitsansiemenrouheessa ennen paistamista. Tarjoa raikkaan verigreippisalsan kera.

Ainekset

600 g
kirjolohifileetä
1 tl
suolaa
1/2 dl
kurpitsansiemeniä
1/2 dl
korppujauhoja

Paistamiseen

2 - 3 rkl
rypsiöljyä

Verigreippisalsa

2
verigreippiä
1
avokado
1/4 - 1/2
punaista chiliä
2 rkl
oliiviöljyä
2 rkl
limemehua
1 rkl
juoksevaa hunajaa
1/2 tl
suolaa
1/2
ruukkua persiljaa tai korianteria

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Valmista ensin verigreippisalsa. Poista greipeistä kuoret ja kalvot ja kuutioi parin sentin kokoisiksi paloiksi. Halkaise avokado, poista kivi, kaapaise hedelmäliha leikkuulaudalle ja kuutioi. Huuhtele ja halkaise chili. Poista siemenet ja kuutioi myös chili.

2
verigreippiä
1
avokado
1/4 - 1/2
punaista chiliä
2

Sekoita kulhossa oliiviöljy, limemehu, hunaja ja suola. Laita joukkoon kuutioidut verigreipit, avokadot ja chili. Hienonna persilja tai korianteri ja lisää salsaan.

2 rkl
oliiviöljyä
1/2 tl
suolaa
2 rkl
limemehua
1 rkl
juoksevaa hunajaa
1/2
ruukkua persiljaa tai korianteria
3

Poista kirjolohifileestä nahka ja ruodot. Leikkaa filee 2–3 cm:n paksuisiksi puikoiksi ja ripottele päälle suolaa. Rouhi kurpitsansiemenet veitsellä. Sekoita korppujauhot rouheeseen matalalla lautasella ja pyörittele puikot seoksessa.

600 g
kirjolohifileetä
1/2 dl
kurpitsansiemeniä
1 tl
suolaa
1/2 dl
korppujauhoja
4

Voit paistaa lohipuikot joko pannulla tai uunissa. Jos kypsennät puikot pannulla, paista niitä öljyssä keskilämmöllä 4–5 minuuttia välillä käännellen niin, että ne ruskistuvat joka puolelta. Jos valmistat puikot uunissa, paista niitä 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

2 - 3 rkl
rypsiöljyä
5

Tarjoile lohipuikot verigreippisalsan kanssa.

Vinkki: Voit halutessasi korvata verigreipin makeammalla appelsiinilla.

Miltä maistui?(1 arviota)
Resepti:
Suvi Rüster
Kuvausjärjestelyt:
Kaisa Jouhki
Kuvat:
Panu Pälviä
Julkaistu: 10.2.2019
|
Muokattu: 19.1.2023

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

464

1941

35,3 g

5,0 g

8,8 g

4,0 g

0,8 g

28,3 g

0,2 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

verigreippiä,

avokado,

punaista chiliä,

2 rkl limemehua.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli