Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Emilia Nordlundin mukaan ruoka tuo ihmisiä yhteen myös tulevaisuudessa.

Tutkija uskoo datan muuttavan ruokakoriamme: "Välipalarobotti valmistaa juuri minulle sopivan smoothien"

Teksti:
Riina-Maria Metso
Kuvat:
Emilia Nordlundin kotialbumi
Julkaistu: 27.11.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Teknologian tutkimuskeskus VTT:ssa työskentelevä Emilia Nordlund ennustaa yhä yksilöllisempien ruokatrendien nousua.

”Ruokakorin muutos on monen asian summa. Globalisaation ansiosta arkiruokaviikkoon mahtuu ruokia ympäri maailman: itämaisia wokkeja, sushia ja eksoottisia hedelmiä. Toisaalta teollisuuden ja kuluttajien tietoisuus ilmastonmuutoksesta ja väestönkasvusta on lisännyt kasvipohjaisia vaihtoehtoja liha- ja maitotuotteille.

Lisäksi digitaalinen vallankumous, kuten sosiaalinen media ja itsensä mittaaminen, voimistaa yksilöllisen ruokakorin trendiä. Kuluttaja haluaa ja osaa vaatia juuri itselleen sopivia tuotteita. Samalla ruokakauppojen myymäläkoko on kasvanut, ja tarjolla on monipuolisempia vaihtoehtoja.

Kuluttaja haluaa ja osaa vaatia juuri itselleen sopivia tuotteita.

Nelihenkisessä perheessämme ruokakorin monipuolistuminen näkyy erityisesti uusien kasvipohjaisten tuotteiden kokeilussa. Kun mietin omaa lapsuuttani Loimaalla maatalon tyttönä, en olisi ikinä voinut kuvitella, että ruokapöydässä olisi tarjottu thaimaalaista kasviswokkia, hyönteisleivästä tai sieniproteiinipihvistä puhumattakaan.

Tulevaisuudessa erityisesti perinteisten lihatuotteiden osuus laskee, mutta niiden tilalle tulee lihan kaltaisia tuotteita. Itse tuotteet eivät siis muutu ruokakorissa, vaan se, miten ne on tehty.

Tulevaisuuden kaupassa osa tuotteista on tehty vain minulle: haen perheelleni tuunatut myslit ja jogurtit noutopisteestä. Teknologian kehityksestä huolimatta myös tulevaisuudessa ruoka tuo ihmisiä yhteen – ehkä jopa helpottaa löytämään enemmän aikaa perheelle ja yhteisille ruokahetkille. Suurin haaste on kehittää alkutuotantoon menetelmiä, jotka hillitsevät ilmastonmuutosta.

Tulevaisuuden kaupassa osa tuotteista on tehty vain minulle.

Tulevaisuuden työpaikalla reaaliaikaiseen mittaukseen perustuva palvelu voisi ohjata minut välipala-automaatille. Sen interaktiivinen käyttöliittymä ehdottaisi minulle hedelmäsmoothieta kuitu- ja vitamiinilisällä, ja valmistaisi sen minulle tuoreista aineksista. Tämä välipalarobotti perustaisi suosituksen data-analyysiin, joka pohjaa terveystietoihini, kulutustottumuksiini ja toiveisiini. Helppoa ja mukavaa, eikö vain?”

Emilia Nordlund vetää Teknologian tutkimuskeskus VTT:ssa Ruokaratkaisut-tiimiä, jonka tavoitteena on tuottaa hyvinvointia sekä maapallolle että ihmisille kestävän kehityksen mukaisten ja terveyttä edistävien ruokainnovaatioiden avulla.

Lue myös