Jari Sinkkonen: "Anna lapselle vastuuta vasta, kun hän pystyy sitä ottamaan" - Yhteishyvä

Jari Sinkkonen: "Anna lapselle vastuuta vasta, kun hän pystyy sitä ottamaan"

Jari Sinkkonen: Anna lapselle vastuuta vasta, kun hän pystyy sitä ottamaan

Äiti päättää, miten lapsi pukeutuu. Useimmiten se on ihan hyvä asia, sanoo lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen.

Jaa Somessa
Teksti
Leena Lukkari
Kuvat
SOK

Äiti päättää, mitä lapsi laittaa päälleen. Tämä kävi selvästi ilmi Yhteishyvän nettikyselystä: yhdeksän kymmenestä ilmoitti, että lopullisen päätöksen lapsen vaatteista tekee äiti. Lapsi itse päättää selvästi useammin kuin isä.

"Tulos kertoo siitä, että perheissä äiti on edelleen lapsen lähin huoltaja ja hänen vastuulleen kuuluu myös lasten vaatehuolto. On myös selvää, että vaatteet kiinnostavat äitejä", sanoo Aalto-yliopiston muodintutkimuksen professori Annamari Vänskä.

Pienet lapset on helppo pukea vanhempien maun ja arvojen mukaan, mutta missä iässä päätösvalta pitäisi luovuttaa lapselle itselleen?

Yhteishyvän kyselyyn vastanneiden mielestä lapsi saa päättää arkipukeutumisesta suunnilleen seitsemänvuotiaana, mutta juhlapukeutumisesta vasta kolme vuotta myöhemmin. Useimpien mielestä 12-vuotias on kypsä ostamaan omat vaatteensa. Muutama prosentti oli sitä mieltä, että omat vaatteet saa ostaa itsenäisesti sitten, kun tienaa itse niihin rahat.

"Kolmevuotias voi haluta lähteä ulos ohuissa hepeneissä, vaikka ulkona on kylmä. Aikuinen tekee silloin päätökset."

Lastenpsykiatrian erikoislääkärin Jari Sinkkosen mielestä ei ole tiettyä ikää, jolloin vastuu vaatteista siirtyy lapselle.

"Vastuuta annetaan sitä mukaa, kun lapsi pystyy ottamaan sitä", hän sanoo.

"Kolmevuotias voi haluta lähteä ulos ohuissa hepeneissä ja juhlakengissä, vaikka ulkona on kylmä ja sataa. Aikuinen tekee silloin päätökset."

Myös murrosikäiset voivat mennä valinnoissaan pahasti metsään. Sinkkonen muistaa rehtorin, joka kertoi erittäin provosoivasti ja epäasianmukaisesti pukeutuneesta kahdeksasluokkalaisesta tytöstä.

"Äidin mukaan tyttö lähti aina kotoa ihan asiallisissa tamineissa. Kävi ilmi, että tyttö vaihtoi vaatteita koulun pukuhuoneessa", Sinkkonen sanoo.

Aikuiselle pukeutuminen on osa identiteettiä ja itseilmaisua, kuulumista joukkoon ja erottautumista joukosta omaksi persoonaksi. Voiko lapsen kehitys siis vahingoittua, jos hänet pakotetaan äidin mieleisiin vaatteisiin?

"On aika vaikeaa ja kaukaa haettua kuvitella, että lapsi tai nuori pakotettaisiin pukeutumaan tavalla, joka on hänellä aivan väärä tai vieras. Jos niin tapahtuu, kyse on laajemmasta ongelmasta."

Yhteishyvän nettikyselyyn vastasi 690 ihmistä.

Lisää aiheesta

Julkaistu: 26.6.2017
Muokattu: 11.12.2018
Jaa Somessa