Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Markus Eerola vastaa Knehtilän tilan peltojen viljelystä. Hänelle ekologisuus on intohimo. Minna Sakki-Eerola ja Petri Uusitalo työskentelevät pelloilta kehitettyjen tuotteiden parissa.

Luomutila luottaa tattariin: tavoitteena maailman puhtain ruoka

Teksti:
Irina Björkman
Kuvat:
Sami Heiskanen, SOK
Julkaistu: 19.6.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
Knehtilän tilalla on totuttu tekemään yhdessä ja kunnianhimoisesti. Samalla tavalla syntyi herkut omat maan tattarista. Niissä yhdistyy yhteistyö ja ekologinen ruoka.

Kaikkea ei voi tehdä aina itse. Niin miettivät Knehtilän tilaa Uudenmaan Palopurossa pyörittävät Markus Eerola ja Minna Sakki-Eerola muutama vuosi sitten. He miettivät tulevaisuuttaan viljelijöinä, niin kuin ovat miettineet joka vuosi siitä lähtien, kun tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos.

Kymmenen vuotta sitten tilalla siirryttiin luomuviljelyyn. Nykypäivänä 300 hehtaarin tilalla viljellään tattaria, härkäpapua ja perinteisempiä viljakasveja sekä pyöritetään tilausravintolaa ja tilapuotia.

Talvella Nivos Oy avasi ajoneuvojen biokaasutankkausaseman tilan kupeeseen, jossa Eerolat ovat osakkaina, piharakennuksissa tunnelmoi kesäajat paikallinen harrastajateatteri ja yhdessä sivurakennuksessa ja sen aitauksissa toimii pieni kotieläinpiha.

”Onhan tämä aika ympärivuorokautista hommaa, mutta emme me jaksaisi tehdä näin paljon kaikkea, jos emme suunnittelisi koko ajan jotain uutta ja yhteisöllistä”, Minna toteaa.

Ja koska kaikkea ei voi tehdä itse, päätettiin vuosi sitten perustaa uusi yritys, Knehtilän Luomutuote Oy, tuottamaan elintarvikkeita Knehtilän ekologisella menetelmällä viljellystä viljasta. Sen tuotteiden brändinimi on Knehtilän Pieni puro.

Maailman puhtain snacksi

”Maailman ekologisimpaan viljaan perustuva ruoka, se on aika konkreettinen ja hyvä tavoite”, toteaa Knehtilän Luomutuotteen osakas ja hallituksen puheenjohtaja Petri Uusitalo.

Hän vastaa pitkälti yrityksen liiketoiminnan ja tiimin vetämisestä. Pienellä purolla on jo kaupoissa saatavilla pari tuotetta. Suomalainen Menestysresepti -kilpailuun he osallistuvat hunajaisilla tattarimuroilla ja suolaisilla naposteltavilla tattasnackseilla.

Tattari tuotetaan Knehtilän ja muutaman lähituottajan pelloilta. Murojen hunaja on Hausjärveltä ja rypsiöljy Pöytyältä.

Eeroloiden ja Petri Uusitalon lisäksi Pienessä Purossa ovat mukana Minnan kaksi aikuista poikaa, Paula Brandt, joka on tuotteiden makuvelho, sekä monipuolista liiketoiminta- ja yrittäjäkokemusta omaavat Arto Juosila ja Erkki Mikola.

”Muroja ja snacksejä varten Paula teki varmasti kolmisenkymmentä eri vaihtoehtoa. Ja täytyy myöntää, että näiden hyvä maku on yllättänyt meidätkin”, Minna toteaa.

Aina jotain uutta

Totta, tattarisnacksit sujahtavat suuhun kuin huomaamatta. Suutuntuma on sopivan suolainen.

”On niissä tietysti rasvaakin, mutta se on pehmeää rypsiöljyä”, Petri Uusitalo kertoo.

Suomalainen Menestysresepti -kilpailu ja pääsy finaaliin tupsahtivat Knehtilän Pienen Puron eteen todella hyvään aikaan. Se on vauhdittanut tuotekehitysprosessia melkoisesti.

”Kyllä tämä piristää tekemistä, kun on selkeät ja tiukat deadlinet”, Minna kertoo.

Knehtilässä on totuttu jo pitkään tekemään asioita ryhmätyönä. Markuksen tavoite on, että tilalla kokeilla kaikkea mahdollista uutta ja ekologisesti kestävää. Markuksen lapsuudessa tila oli perinteinen maatila, jossa viljeltiin ja kasvatettiin karjaa. Nyt vanha navetta on tilausravintola.

Markus opiskeli aikoinaan maataloutta opistoasteella, mutta kouluttautui sen jälkeen lasimuotoilijaksi ja jatkoi siitä tutkijaksi. Vastuun tilan viljelystä hän otti 2000-luvun taitteessa.

Kun Markus tapasi Minnan, tämä puolestaan työskenteli tekstiilisuunnittelijana. Nykyään kumpikaan ei ehdi enää harjoittaa ammattejaan. Viljely ja kaikenlaisen yritystoiminnan kehittely vie kaiken ajan ja melkein enemmänkin.

”Onhan tämä välillä aika hullun hommaa, jos pysähtyy ajattelemaan, mutta meille kuitenkin mielekäs tapa elää”, Minna naurahtaa.

Kolme kysymystä

1. Kun tätä tuotetta maistaa ensi kerran, ensimmäiset sanat/fiilis on... ”Voiko tattari maistua tällaiselta?”

2. Täydellinen hetki nauttia tämä tuote on... ”Aina kun kaipaa rapean rouheaa ja ravitsevaa aamu- tai välipalaa tai snacksia rentoon tv-hetkeen.”

3. Kenen julkkiksen toivoisit maistavan tätä tuotetta ja miksi? ”Kaapo Kakko. Hän noudattaa gluteenitonta ruokavaliota ja urheilijana tarvitsee paljon proteiinia sekä muita ravinteita.”

* Suomalainen Menestysresepti 2019 -kilpailu ratkesi 11.8.2019. Voittajaksi nousi Leivon Leipomon Boltsi, mutta kaikkien kuuden finalistin tuotteet päätyivät kisan lopuksi S-ruokakauppojen valikoimaan.

Pieni puro virtaa kauas

Neljä vuotta sitten WWF palkitsi Knehtilän tilan Itämeren ympäristöystävällisimpänä maatilana.

Ympäristöystävällisyys on Markuksen intohimo. Hän puhuu akroekologisesta symbioosista, jossa ravinteet ja bioenergia kierrätetään ja riski ravinteiden huuhtoutumiseen minimoidaan.

”Ruoka on eettinen ja ekologinen valinta. Meidän tuotteen valitessaan kuluttaja tietää, että ostaa varmasti puhdasta ruokaa. Pienistä puroista kasvaa isompia, tuo pieni tämänkin tilan läpi virtaava puro yhdistyy Vantaanjokeen ja siitä mereen. Täältä ei sinne valu fosforia eikä typpeä”, Petri Uusitalo toteaa.

Kaikkea ei siis tehdä Knehtilässä yksin, ei edes Pienen puron voimin. Tavoitteena on saada viljelyyn mukaan lisää viljelijöitä, niin että toiminta kasvaisi ja valtaisi useita pieniä puroja.

  • Suomalainen menestysresepti -tv-sarjassa seurataan kuuden rohkean yrittäjän matkaa, kun he yrittävät rakentaa ideasta menestystuotetta. S-ryhmän ja Aito Median kehittämää tv-sarjaa esitetään sunnuntai-iltaisin 30.6. alkaen TV5:lla. Ohjelma on katsottavissa myös Discoveryn suoratoistopalvelu Dplayssa.

  • Finalistit: Carme Plumed-Ferrer Kuopiosta, Anssi Räntilä Tampereelta, Minna Sakki-Eerola Hyvinkäältä, Paavo Vallas Turusta, Annika Ikonen Helsingistä ja Hanna Yli-Kuha Alavudelta.

Kaikki Suomalainen Menestysresepti 2019 -kilpailun finalistit esittelyssä: