Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Tofu-kasvistagine / Frans & Sandra

Keittiömestarit paljastavat: Näillä herkutellaan pikkujouluissa tänä vuonna

Teksti:
Helena Saine-Laitinen
Kuvat:
Frans & Sandra
Julkaistu: 29.10.2019
|
Muokattu: 4.11.2020
Kun kalenterinlehti kääntyy marraskuulle, se tarkoittaa pikkujoulukauden alkua. Lue, mitä herkkuja ravintoloissa tarjotaan pikkujouluaikaan ja poimi trendivinkit myös omiin pikkujoulujuhliin.

Runsaita makuja ja vegaanisia vaihtoehtoja – maistele poronpaistia, selleripyreetä ja ranskalaista uuniomenapannukakkua rahkajogurttijäätelöllä

”Meillä näyttää olevan isoimpina trendeinä sosiaalinen syöminen eli jaettavat annokset sekä menukokonaisuudet. Esimerkiksi talvikauden Menu Poro on ollut suosittu. Siinä savulohibriossin jälkeen tarjotaan pääruokana upeaa poronpaistia ja sen kanssa punaviinikastiketta, tatteja, paahdettua porkkanaa, limetillä maustettua selleripyreetä sekä juustoista perunagratiinia”, kertoo keittiömestari Kimmo Liukkonen Frans & Sandra -bistrosta Jyväskylästä.

”Makeaksi lopuksi herkutellaan ranskalaisella uuniomenapannukakulla, joka kruunataan kardemummasiirapilla ja rahkajogurttijäätelöllä.”

”Klassikkomenu-kokonaisuudessa maistellaan muun muassa kantarellikeittoa, rotukarjan pippuripihviä ja pekonipapuja sekä vaniljaista crème brûléetä.”

”Vegaanisen vaihtoehdon makumaailmaan on haettu inspiraatiota Pohjois-Afrikasta ja Kaukoidästä. Samettisessa kookoskermapohjaisessa myskikurpitsakeitossa rouskuvat rapeiksi paahdetut pistaasit ja kurpitsansiemenet. Mausteinen kylmäsavutofu-kasvistagine saa seurakseen punajuuricouscousia. Manteli-suklaamousse kruunataan nyt niin trendikkäällä suolaisella kinuskilla ja sokerihuurretuilla pähkinöillä”, Kimmo selostaa.

Bistron asiakkaat arvostavat kasvispainotteisia, kevyempiä ruokia, joissa on aitoja runsaita makuja. Ruoan tuoreus ja kotimaisuus ovat kovassa nosteessa.

”Myös juomapuolella asiakkaat ovat entistä laatutietoisempia, ja heitä kiinnostaa maun lisäksi viinin taustat ja tarinat. He maistelevat mieluusti erikoisuuksia, joita ei välttämättä muualta Jyväskylästä tai koko Suomesta löydy. Meillä tarjoilijat osaavat suositella jokaiselle ruoalle ja makumaailmalle sopivan viinin tai muun juoman. Trendinä tuntuu olevan vegaaniset viinit”, Kimmo summaa.

Frans & Sandra, Hannikaisenkatu 35, 40100 Jyväskylä

Inspiroidu ja kokeile kotona näitä reseptejä:

Kasvis- ja lihalautasia Amarillo-tyyliin – napostele tacoja, paahdettuja kasviksia ja nauti mustikkaglögiä

”Meidän pikkujoulun kasvismenu, The vegan plate, on Amarillo-henkinen: se sisältää muun muassa vegetacoja sekä korianterilla ja lehtipersiljalla maustettuja kikhernepihvejä, erilaisia salsoja ja paahdettuja pieniä vihreitä padronepaprikoita. Lihansyöjän vastaavalta lautaselta löytyy naudan- ja porsaanlihaa, punaviini- ja pippurikastiketta, friteerattuja bataattilohkoja ja uunissa merisuolassa puolikuiviksi paahdettuja San Marzano -tomaatteja”, kertoo keittiömestari Niko Haikarainen Kouvolan Amarillosta.

”Jälkiruokavaihtoehtoja on kaksi: keksipohjainen, limetillä maustettu, paistettu juustokakku passiokastikkeen ja tuoreiden marjojen kera tai vegaaninen omenapiirakka ananas-kookosjäätelöllä.”

”Tänä vuonna hemmottelemme pikkujoulun viettäjiä kotimaisella luomu-mustikkaglögillä. Sen jujuna ovat kanelilla maustetut, kuivatut appelsiini- ja verigreippiviipaleet, jotka koristavat ja maustavat juoman. Bartainer sekoittelee juhlijoille myös suosittuja käsintehtyjä cocktaileja, kuten talon margaritoja, kiivimojitoja tai Sol Rojoja.”

Kouvolan Amarillon asiakkaat suosivat laadukkaita, paikan päällä alusta loppuun tehtyjä ruokia. Kotimaisuutta arvostetaan erityisesti lihatuotteissa ja vegevaihtoehtojen kysyntä kasvaa kohisten.

”Nyt halutaan uusia elämyksiä ja kokemuksia – siis muutakin kuin pelkkää ruokaa. Tähän vastaa The Table -konseptimme. Perjantaisin ja lauantaisin iltakahdeksalta katettavan pöydän voi varata omalle seurueelle, 4–8 hengelle, mutta siitä voi varata myös yksittäisen paikan. Luvassa on kahdentoista ruokalajin yllätysmenu, jonka valmistavat ja tarjoilevat entertainer-tarjoilija sekä cheftainer-kokki”, Niko kertoo salaperäisesti hymyillen.

Amarillo, Kauppalankatu 13, 45100 Kouvola

Inspiroidu ja kokeile kotona näitä reseptejä:

Lämmittäviä talviruokia – herkuttele kuhalla tai sisäfileepihvillä ja lämpimällä suklaakakulla

”Kolmen ruokalajin talvimenussa alkuruoka on tomaattikeitto pestolla ja mozzarellajuustolla höystettynä. Sen kylkeen tulee italialaiseen tapaan ihanaa focaccia-leipää. Lihaisa menu sisältää rotukarjan sisäfileepihvin, jonka kanssa tarjotaan marsalakastiketta, tattirisottoa ja paahdettuja tomaatteja. Kalaruoan ystävät puolestaan kehuvat paistettua kuhaa, jonka lisukkeena on muhennettua pinaattia ja voi-valkoviinikastiketta”, kuvailee keittiömestari Janica Andersson Kuusankosken Rossosta.

”Loppuhuipentumana tarjotaan paikan päällä leivottua lämmintä suklaakakkua vaniljajäätelön ja suklaakastikkeen kera.”

”On myös niitä, joille pizza maistuu aina. Pikkujoulu on mitä parhain syy viettää La Serata Romana -herkutteluiltaa. Ruokahalua herätellään alkupalalajitelmalla, johon kuuluu melonia, ilmakuivattua kinkkua, mozzarellaa, kasviksia ja valkosipulileipää. Sen jälkeen ruokailijat saavat syödä mielin määrin roomalaista pizzaa. Vaihtoehtoja on neljä, joista yksi on vegaani. Kannattaa kuitenkin jättää tilaa pienelle pannacottalle”, Janica vinkkaa.

Kuusankosken Rosson asiakkaat arvostavat selkeitä makuja ja raaka-aineita. Ruokalistan uutuudet herättävät aina kiinnostusta, ja niistä kysellään lisää yksityiskohtia.

”Kasvisten osuus ateriasta on kasvanut ja niiden kirjo on monipuolistunut. Meille on tullut kolme uutta kasvislisuketta, jotka ovat saaneet hyvän vastaanoton. Pikkelöity fenkoli sopii kuhan makupariksi hienosti, samoin muhennettu pinaatti. Paahdetut San Marzano -tomaatit maistuvat sisäfileepihvin kanssa”, Janica täsmentää.

”Pikkujouluilta alkaa lähes poikkeuksetta talon mustikkaglögillä, mutta kesäjuomaksi mielletty Aperol Spritz maistuu mainiosti myös talviaikaan. Juhlan kunniaksi monissa pöydissä kippistellään myös kuplajuomalla. Meillä erityisen suosittu on italialainen prosecco piccolopulloissa.”

Rosso, Kauppakatu 1, 45700 Kuusankoski

Inspiroidu ja kokeile kotona näitä reseptejä:

Tutustu S-ryhmän ravintolatarjontaan ympäri Suomen: Raflaamo.fi

Tuiketta talveen! Katso pikkujoulujen kaikki reseptit