Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen.

Vantaalle lukuisia uusia ruokakauppoja: "Alepan pitäisi löytyä kävelyetäisyydeltä jokaisen kodista"

Teksti:
Leena Lukkari
Kuvat:
Anna Huovinen
Julkaistu: 28.1.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
HOK-Elanto aikoo panostaa seuraavat vuodet erityisesti Vantaan palveluiden kehittämiseen, kertoo kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen.

Miksi juuri Vantaa?

"Vantaa on keskeinen osa HOK-Elannon toimialuetta, johon kuuluvat pääkaupunkiseudun lisäksi ympäryskunnat Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi ja Tuusula. Alueelle muuttaa vuosittain

20 000 uutta asukasta ja tahdin arvellaan jatkuvan samanlaisena myös tulevina vuosikymmeninä. Se tekee kymmenessä vuodessa Turun verran uusia asukkaita.

"Kymmenessä vuodessa Turun verran uusia asukkaita."

Myös palveluiden on kasvettava samaan tahtiin. Vantaalla olemme kuitenkin jääneet jälkeen palveluverkoston kehittämisessä, siinä on jopa suoranaisia aukkoja.

Siksi haluamme nyt keskittyä siihen, että voisimme jo pian palvella vantaalaisia yhtä hyvin kuin muita toimialueemme asukkaita."

Mitä parannuksia on tehty jo nyt?

"Olemme avanneet Vantaalla useita uusia Alepoja asukkaiden lähipalveluiksi, kuten Leinelä, Viertola, Havukoski, Mikkola, Päiväkumpu ja Kivistö."

Mihin kaikkia kauppoja tarvitaan?

"Kilpailu vaikuttaa hintoja alentavasti, siksi on tärkeää, että samalla alueella on useita kauppoja. Kilpailu pakottaa pitämään palvelun laadun korkealla, mikä näkyy esimerkiksi tuotevalikoimissa ja aukioloajoissa. On tärkeää, että kaikilla kuluttajilla on mahdollisuus valita, missä he tekevät ostoksensa.

"Kilpailu pakottaa pitämään palvelun laadun korkealla."

Toki vantaalainenkin haluaa ostaa tuoretta kalaa ja lihaa palvelutiskiltä siinä missä espoolainenkin ja hän haluaa valita, millä tiskillä asioi.

Erityisen tärkeää on saada Vantaalle HOK-Elannon palveluja paikkoihin, joissa meillä ei ole yksiköitä lainkaan tai ne ovat selkeästi liian pieniä suhteessa tarpeeseen. Tällainen tilanne on esimerkiksi Pähkinärinteessä, Korsossa, Koivukylässä ja Hakunilassa."

Miten suuresta hankkeesta on kyse?

"HOK-Elanto haluaa investoida lähivuosina Vantaan uusiin liiketiloihin 150 miljoonaa – 200 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa Alepa-verkoston kattavuuden parantamista, uusia S-marketteja ja uusia Prisma-tavarataloja.

"Yksi Prisma työllistää 150 ihmistä."

Uuden kaupat tarkoittavat myös noin 700 uutta työpaikkaa – pelkästään yksi Prisma työllistää 150 ihmistä. Me voisimme tarjota työtä varsinkin nuorille ja maahanmuuttajataustaisille työnhakijoille.

Vantaan työpaikkakehitys on jo pitkään ollut hyvää. Meidän investointimme voivat edesauttaa, että työttömiä olisi jatkossa Vantaalla vieläkin vähemmän ja veronmaksajia enemmän."

Mitä rakennetaan ja minne?

"Haluaisimme rakentaa Prismat Tammistoon, Korsoon ja Koivukylään. Kivistö tarvitsee S-marketin, joka voidaan laajentaa myöhemmin Prismaksi. Alepa-verkostoakin on tarve kasvattaa."

Milloin rakennustyöt alkavat?

"Olemme valmiit aloittamaan rakennustyöt projekti kerrallaan sitä mukaa kun sopivat tontit löytyvät ja kaava- ja lupa-asiat saadaan kuntoon.

Tammiston Prisma-hankkeelle on jo rakennuslupa olemassa, mutta toistaiseksi se odottaa hallinto-oikeuden ratkaisua valitukseen."

Millainen on visioidenne Vantaa?

"Meidän visiossamme Alepan pitäisi löytyä kävelyetäisyydeltä vantaalaisen asukkaan kodista, S-marketin korkeintaan muutaman kilometrin päästä, eikä matka Prismaankaan saisi venyä kohtuuttoman pitkäksi."

Lue myös:

Lisää aiheesta