Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Soile, 68, valittiin satojen hakijoiden joukosta Sokoksen malliksi: "Nyt täytyy vaihtaa lenkkarit hetkeksi korkkareihin"

Teksti:
Irina Björkman
Kuvat:
Julius Konttinen
Julkaistu: 8.3.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
Soile Tuorinsuo haki Sokoksen tavismalliksi, sillä halusi saada neuvoja Saimi Hoyerilta. Sitä hän sai: hiihtokädet pistettiin kuriin ja lantioon letkeyttä. Muuten Soile on Saimin mielestä täysin valmis huhtikuun muotinäytöksen catwalkille.

Jättimäinen papiljotti pyörähtää Soile Tuorinsuon hiuksiin. Soile istuu studion tuolilla ja seuraa peilistä, kuinka hänen hiuksensa muuttavat muotoaan. Kampaajan lisäksi ympärillä häärää niin paljon väkeä, kuvaaja, meikkaaja, kuvausjärjestäjä, ettei Soile ehdi alkaa jännittää edessä olevia kuvauksia. Ainakaan paljoa.

Soile on yksi noin 650 suomalaisesta, jotka hakivat Sokoksen malliksi kuvauksiin ja päätapahtumaan Ouluun Sokoksen Muotiviikoille. Ja myös yksi kahdeksasta eri-ikäisestä valitusta: mukana on 19–68-vuotiaita. Kutsukirjettä tämän päivän kuvauksiin lukiessaan Soilen piti melkein hieraista silmiään. Se yllätti.

Hakemuksen hän oli jättänyt aika lailla hetken mielijohteesta.

"Tykkään tehdä asioita liiemmin suunnittelematta, ja näin eläkkeellä siihen on vihdoin mahdollisuus", Soile hymähtää.

Soile ei ole aiemmin tehnyt mallin hommia, mutta esilläolo ei ole ihan vierasta, sillä hän teki työuransa opettajana.

Sokoksen ilmoituksessa häntä kiinnosti erityisesti se, että valituille luvattiin oppia mallina työskennelleeltä Saimi Hoyerilta.

"Olen seurannut Huippumalli haussa -ohjelmaa ja siinä Saimi on ollut todella asiantunteva. On todella hauska kuulla, miten hän meitä opastaa."

Rauha laskeutuu catwalkille

Kun Soilen viimeinenkin kihara on taltutelttu ja silmät rajattu, on aika katsoa peiliin. Yllättääkö lopputulos?

"Teen itse aika samanlaisen meikin, en ehkä näin tummaa, mutta tämä näyttää oikein hyvältä." Soile pukee kuvausvaatteet ylleen. Hänelle on valittu Sokoksen valikoimasta Marimekon vihertävä tunika ja sen alle leveälahkeiset housut. Housut ovat sen verran suuret, että niitä napattiin parilla klipsillä vähän kapeammiksi.

"Ensin yllätyin asuvalinnasta. Käytän itse aika klassisia vaatteita. Mutta kun katselin näitä tarkemmin, huomasin, että värimaailma sopi minulle hyvin."

Soile astelee studion puolelle, jossa salamavalot räpsyvät. Nyt on tarkoitus harjoitella myös lavalla kävelemistä, catwalkia, Oulun näytöstä varten.

Saimi Hoyer seisoo huoneen toisessa päässä ja opastaa: "Olen täällä toitottanut, että kävelkää rauhallisesti. Kukaan ei ole vielä onnistunut siinä, osaisitko Soile sinä?"

Lue myös: Saimi kertoo, mitä hakijoilta ominaisuuksia malliksi haluavilta odotetaan

Soile alkaa kävellä Saimia kohti. Ja hän todella kävelee rauhallisesti.

"Nyt kaikki katsokaa, ihme on tapahtunut", Saimi hehkuttaa.

Mutta heti perään hän tarttuu Soilea ranteesta. Käsistä pitää saada hiihtoliike pois ja lantio letkeämmäksi. Soile kävelee uudelleen studion päästä päähän. Ja uudelleen.

Saimi huikkaa ohjeita, etsii kävelyyn eleganssia. Lopulta hän on tyytyväinen.

"Lupaatko, että ennen Oulua kuljet koko ajan korkokengissä? Imuroit, tiskaat korkokengät jalassa", Saimi pyytää.

Soilea naurattaa, hän on pikemminkin lenkkari-ihmisiä, eikä kodin puulattiat taitaisi kestää jatkuvaa korkojen kopinaa.

Saimi parahtaa.

"Nyt unohdan kaiken käytännöllisyyden hetkeksi, niin tästä tulee upeaa!"

Lenkkipolkujen rotunainen

Soilen jälkeen kuvauspäivä on valmis.

"Te olette kaikki aivan mahtavia. Nyt harjoittelette rauhallisuutta, niin jää suokävelyt ja hiihtämiset!" Saimi kertaa.

Saimi myöntää, että catwalk-kävely on yllättävän vaikeaa – ja paljastavaa. Kävely kertoo heti, jännittääkö malli tai onko hän muuten epävarma. Parit itkut on täälläkin päivien aikana itketty.

Soile ei itkenyt, vaan poseerasi varmasti. Hän on malleista iäkkäin – ja varmasti yksi kovakuntoisimmista. Soile käy juoksulenkille kolmesti viikossa ja huhkii erilaisissa jumpissa.

"Huomasin viisikymppisenä, etten ollut enää hyvässä kunnossa. Silloin pääsin kuntoutukseen ja sen jälkeen olen liikkunut niin paljon kuin mahdollista. Tammikuussa kävin viimeksi juoksukilpailussa Kanarialla."

"Nyt harjoittelette rauhallisuutta, niin jää suokävelyt- ja hiihtämiset!"

Saimi on tyytyväinen Soilen esiintymiseen.

"Upea rotunainen, jonka ei tarvitse hötkyillä, hän huokuu karismaa", Saimi toteaa.

Soilea naurattaa. On aika lähteä studiomeikeissä bussilla kotiin.

"Mutta vielä en lähde korkokengillä, jäisillä kaduilla siitä menosta olisi eleganssi kaukana!"

Sokoksen muotiviikot:

  • Sokos-tavarataloissa 8.-28.4.2019
  • Kauden muotia ja tapahtumia kaikissa Sokoksissa
  • Päätapahtuma 12.-13.4. Oulussa, josta suora lähetys kaikkiin Sokos-tavarataloihin
  • Muotiviikot järjestetään joka kevät ja syksy.

Lue myös

Lisää aiheesta