Epäilyttävätkö ruoan lisäaineet? Tämä niistä kannattaa tietää - Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Epäilyttävätkö ruoan lisäaineet? Tämä niistä kannattaa tietää

Lisäainekoodeja

Vilkaisu jääkaappiin paljastaa, että lisäaineita löytyy monista tutuista elintarvikkeista. Pitääkö niistä huolestua?

Jaa Somessa
Teksti
Krista Korpela-Kosonen
Kuvat
SOK

Aloititko tänään aamusi C-vitamiinipillerillä? Samaa kemiallisesti valmistettavaa C-vitamiinia eli askorbiinihappoa (E300) käytetään myös lisäaineena. Elintarvikkeissa sitä voidaan käyttää estämään hapettumista ja värien tummumista sekä parantamaan jauhojen leipoutuvuutta.

Lisäaineiden käytölle elintarvikkeessa pitää olla jokin perusteltu tarve. Sellaisia ovat esimerkiksi tuoteturvallisuus, mikrobien kasvun estäminen, säilyvyyden varmistaminen, rakenteen ja maun parantaminen tai tuotteen ravitsemuksellisen laadun varmistaminen koko myyntiajan.

Osa lisäaineista on peräisin luonnosta, osa valmistetaan kemiallisesti ja osa mikrobien avulla. Hyvä esimerkki luontaisesta lisäaineesta on emulgointiaineena käytettävä lesitiini (E 322), jota esiintyy kaikissa soluissa ja suurina määrinä kananmunan keltuaisessa.

Turvallisuutta valvotaan

Elintarvikkeisiin saa käyttää vain sellaisia lisäaineita, jotka on lueteltu EU:n lisäaineita koskevassa lainsäädännössä. Lisäaineet on ilmoitettava elintarvikkeen pakkausmerkinnöissä ryhmänimellä ja sen lisäksi joko E-koodilla tai lisäaineen koko nimellä.

Lisäaineen on käytävä läpi perusteellinen turvallisuusarviointi ennen kuin se hyväksytään käyttöön.

EU:ssa lisäaineiden turvallisuutta arvioi Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen Efsa. Efsa arvioi parhaillaan uudelleen kaikkien käytössä olevien lisäaineiden turvallisuuden. Tämä arviointikierros saadaan loppuun vuoden 2020 aikana.

Suomessa Ruokavirasto arvioi eri väestöryhmien altistumista lisäaineille.

ADI on hyväksyttävä päivittäinen saantimäärä

Jos lisäaineella havaitaan turvallisuusarvioinnissa haitallisia vaikutuksia suurina käyttömäärinä, sille määritellään ADI-arvo. ADI tarkoittaa hyväksyttävää päivittäistä enimmäissaantia (Acceptable Daily Intake), jolle ihminen voi altistua periaatteessa joka päivä koko elämänsä ajan ilman terveyshaittoja.

Monia luonnosta saatuja aineita saa käyttää vähemmän kuin synteettisiä.

Lisäaineen turvallisuus ei riipu siitä, onko se luonnonmukainen vai kemiallisesti valmistettu.

Monia luonnosta saatuja aineita saa käyttää vähemmän kuin synteettisiä. Esimerkiksi stevia-kasvista uutettua makeutusaine stevioliglykosidia (E960) saa lisätä virvoitusjuomiin vain kuudesosan keinotekoisesti valmistetun aspartaamin määrästä.

Satunnainen liikasaanti ei haittaa

ADI-arvot pätevät sekä aikuisiin että lapsiin. Raja-arvo ilmoitetaan milligrammoina henkilön painokiloa ja vuorokautta kohti. Esimerkiksi makeutusaineena käytettävän aspartaamin ADI-arvo on 40 mg / painokilo vuorokaudessa. Se tarkoittaa, että 70-kiloinen henkilö voi juoda aspartaamilla makeutettua virvoitusjuomaa yli neljä litraa päivässä ennen kuin ADI-arvo ylittyy.

Aikuisilla ADI-arvot harvoin ylittyvät, sillä niille määriteltävä turvamarginaali on suuri. Ylityksiä voi kuitenkin tulla, jos yksittäistä lisäainepitoista ruokaa käyttää suuria määriä kerralla tai jos ruokavaliossa on paljon lisäaineita sisältäviä tuotteita. Satunnaiset ADI-arvon ylitykset eivät aiheuta terveysriskiä.

Tarkkaile lapsen nitriitin saantia

Lapsilla ADI-arvon enimmäismäärä ylittyy aikuisia helpommin. Ruokaviraston arvioinnin mukaan osa lapsista voi saada ruokavaliostaan liikaa muun muassa sorbiinihappoa (E200), bentsoehappoa (E210) ja natriumnitriittiä (E250), joita käytetään säilöntäaineena.

Määrä vastaa esimerkiksi viittä nakkia.

Nitriitti on yleinen säilöntäaine makkaroissa ja lihavalmisteissa. Suosituksen mukaan niiden käyttö on hyvä rajoittaa pienillä lapsilla korkeintaan 150 grammaan viikossa, jotta nitriittiä ei kerry liikaa. Määrä vastaa esimerkiksi viittä nakkia.

Myös nämä lisäaineet voivat olla tietyille kuluttajaryhmille ongelmallisia:

Aspartaami (E951) on keinotekoinen makeutusaine, jota harvinaista PKU-tautia eli fenyyliketonuriaa sairastavien pitää välttää. Heidän aineenvaihduntansa ei pysty käsittelemään aspartaamin sisältämää fenyylialaniinia, joka on tavallinen proteiineissa esiintyvä aminohappo. Tästä syystä aspartaamia sisältävissä tuotteissa pitää olla merkintä ”sisältää fenyylialaniinin lähteen.”

Atsovärien E102, E104, E110, E122, E124 ja E129 pakkausmerkinnöissä on mainittava, että aineet voivat vaikuttaa haitallisesti lasten aktiivisuustasoon ja heikentää tarkkaavaisuutta.

Rikkidioksidi ja sulfiitit (E220-E228) ovat säilöntäaineita. Ne ovat hankalia lisäaineita monille astmaatikoille, sillä ne voivat pahentaa astman oireita.

Lesitiini (E 322) on emulgointiaine, joka saattaa aiheuttaa allergiareaktioita kananmuna- ja soija-allergisille. Tuotteen pakkausmerkinnöissä pitää kertoa, onko lesitiini peräisin soijasta vai kananmunasta.

Lysotsyymi (E1105) voi aiheuttaa allergiareaktioita kananmuna-allergikoille. Lysotsyymi on yleisesti ravinnossa esiintyvä entsyymi, jota voidaan valmistaa kananmunanvalkuaisesta. Sitä saa käyttää lisäaineena muun muassa kypsytetyissä juustoissa.

Natriumglutamaatti (E620, E621) on aromivahvenne, jonka on epäilty aiheuttavan muun muassa ylivilkkautta, migreeniä ja astmaoireita. Tieteellisissä tutkimuksissa tällaista yhteyttä ei ole kuitenkaan voitu osoittaa. Ruokaviraston arvioinnin mukaan natriumglutamaatin ADI-arvo voi ylittyä sitä sisältävien tuoteryhmien suurkuluttajilla.

Kokkiniili, karmiini ja karmiinihappo (E120) ovat punaisia väriaineita, jotka voivat aiheuttaa allergisia reaktioita.

Bentsoaatit (E210-213), sorbaatit (E200-203) ja parabeenit (E214-219) voivat aiheuttaa kosketusihottumaa, mutta ravinnon mukana nautittuna aineiden ei ole raportoitu aiheuttavan yliherkkyysoireita.

Lähteet: Ruokavirasto, Efsa ja Duodecim Terveyskirjasto

Ruokamyyttejä

Julkaistu: 8.7.2019
Muokattu: 30.9.2019
Jaa Somessa