Food Market Herkku listattiin maailman 16 kiinnostavimman ruokakaupan joukkoon - Yhteishyvä

Food Market Herkku listattiin maailman 16 kiinnostavimman ruokakaupan joukkoon

Food Market Herkku avattiin lokakuussa Helsingissä. Ruokakauppa sijaitsee Stockmannin pohjakerroksessa.

Uudistunut Food Market Herkku avattiin lokakuussa Helsingissä. Ruokakauppa sijaitsee Stockmannin pohjakerroksessa.

Syksyllä avattu Food Market Herkku on herättänyt huomiota kansainvälisesti.

Jaa Somessa
Teksti
Yhteishyvä
Kuvat
Sami Heiskanen

Brittiläisen kaupan alan tutkimuslaitos IGD listasi 16 ruokakauppaa maailmalta, joihin olisi hyvä käydä tutustumassa vuonna 2019.

Raporttia varten on vierailtu kaupoissa yli 40 maassa. IGD:n mukaan huomiota on kiinnitetty erityisesti kokemuksellisuuteen. Suomalainen Food Market Herkku on listan ainoa pohjoismaalainen kohde.

”Tavoitteenamme oli rakentaa eurooppalaista kärkitasoa oleva ruokakauppa. Nyt näyttää siltä, että olemme siinä onnistuneet”, SOK:n valikoimajohtaja Antti Oksa iloitsee.

Myös HOK-Elannolla ollaan tyytyväisiä, että panostus on huomioitu.

”Herkun uudistus on saanut paljon kiitosta ja olemme tuoneet asiakkaillemme jotain, mitä Suomesta on aikaisemmin puuttunut”, kertoo HOK-Elannon ketjujohtaja Mika Heikkinen.

16 ruokakauppaa maailmalta, joissa on käytävä vuonna 2019

Aakkosjärjestyksessä:

  • Carrefour Le Marche, Kiina (Shanghai)

  • Carrefour Market, Italia

  • Carulla Fresh Market, Kolumbia

  • Coles Local, Australia

  • Food Market Herkku, Suomi (Helsinki)

  • Foodmarkt, Alankomaat

  • Fresh The Good Food Market, Irlanti (Dublin)

  • habitat by honestbee, Singapore

  • Le 4 Casino, Ranska (Pariisi)

  • Mega Image, Romania

  • New Seasons Market, Yhdysvallat (Seattle)

  • Pyaterochka, Venäjä

  • Sainsbury's, Britannia

  • Sam's Club Now, Yhdysvallat

  • Stop & Shop, Yhdysvallat

  • Woolworths, Australia

Lähde: IGD Research 2018

Lisää uutisia Food Market Herkusta:

Julkaistu: 27.12.2018
Muokattu: 10.1.2019
Jaa Somessa