Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Makumuistoja-ohjelman juontaja Kari Lumikero valmistaa juhliin makaronisalaatin.

Kari Lumikero: “Tämä oli 70-luvun bileruoka” – muistatko sinäkin?

Teksti:
Inka Ikonen
Kuvat:
MTV
Julkaistu: 27.12.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Makumuistoja-ohjelmassa näyttelijä Jenni Kokander ja toimittaja Kari Lumikero pääsevät viettämään illallista Suomen taivaan alla 70-luvun henkeen.

Kari Lumikero ja Jenni Kokander osallistuvat ohjelmassa Illallinen Suomen taivaan alla -tapahtumaan, jonka tavoitteena on koota suomalaiset saman pöydän ääreen.

Illallisen teemana on 1970-luku ja nyyttärihengessä vieraat tuovat mukanaan omia makumuistojaan tuolta vuosikymmeneltä.

Makaronisalaatti vie takaisin 70-luvun bileisiin

Omat nyyttäritarpeensa parivaljakko suuntaa ostamaan Helsingin Ruoholahden S-markettiin. Kaupassa Kari ehdottaa valmistettavaksi “70-luvun bileruokaa” eli makaronisalaattia.

Retroherkkuun kuuluu tietysti makaroni, tonnikala ja Jennin sanoin “hemapa” eli pakastevihannessekoitus herne-maissi-paprika. Kari haluaa ehdottomasti lisätä salaattiin myös kinkkusuikaleita.

Helsingin Kaivopuistossa vietettävissä retrojuhlissa vieraat maistelevat ja muistelevat omia makumuistojaan: erilaisia vartaita, nötköttiä ja uunimakkaraa, mutta yhdellä vieraalla on erikoislaatuinen muisto.

“Nauriin jälttäminen on jäänyt mieleen 70-luvulta. Moni ei varmaan tiedä edes, mitä se on. Nauris halkaistaan ja lusikoidaan raakana suuhun”, Eijariina muistelee.

Mitä ruokia sinä muistat 70-luvulta? Makumuistoja-sarjan uudet jaksot MTV:llä keskiviikkoisin klo 20.

Lue lisää Makumuistoja-ohjelmasta:

Ota haltuun nämä retroreseptit:

Lisää aiheesta