Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ruisleipä tuo mieleen monia rakkaita makumuistoja.

Lukijat paljastavat rakkautensa rukiiseen: "Vetelen leipäviipaleelle ronskin kerroksen lanttulaatikkoa”

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Sami Repo
Julkaistu: 27.3.2019
|
Muokattu: 1.4.2022
Yhteishyvän selvityksen mukaan enää kolmannes suomalaisista on itse valmistanut ruisleipää. 70 prosenttia kuitenkin syö tätä kansallisruoaksi valittua herkkua – yllättävienkin yhdistelmien kera.

”Aika makeeta oli, kun ekoja kertoja isän kanssa metsätöissä paahdoimme nuotiolla leipäsiivuja, joiden päällä oli kotona valmistettua sylttyä eli alatoopia. Kylläpä riskas kummast!”

”Edesmenneen papankanssa söimme yhdessä vierekkäin tuvan pitkällä pirtinpenkillä mummon leipomaa varrasruisleipää aidolla voilla. Pappa vuoli limpusta pieniä paloja, jotka nimesimme nopposiksi.”

”Olen maalaistalon kasvatti, meillä kasvatettiin omaa leipäviljaa. Parasta oli niin sanottu uutisleipä, eli uuden sadon ensimmäinen ruislimppu.”

”Äidilläni oli tapana leikata lapsille reikäleivästä pieniä viipaleita, jotka näyttivät ihan nukeille tarkoitetuilta limpun viipaleita. Niitä kutsuttiinkin suvun piirissä Maire-tädin voileiviksi. Niitä saattoi syödä monta peräjälkeen.”

”Tanssi-illan jälkeen ruislimpun viipaleita paistettiin voissa pannulla. Ei tarvinnut olla tuoretta, rasva notkistaa sopivasti. Nykyisin maistuu kuivista ruisleivistä ja puolukoista tehty puuro sokeroituna.”

On sitä itsekin tehty

”Äiti opetti minua leipomaan ruisleipää kotona ollessani nuori. Tein sitten aikanaan aivan itse koko leivän alusta loppuun. Isä sanoi, ettei erottanut äidin tekemästä. Se oli sen ajan kehumista.”

”Ei ole ruisleivän leipominen ihan arjen keskellä tehtävä juttu. Juuritaikina onnistui melko hyvin, mutta juuren tekeminen oli aikaa vievää, varsinkin, kun kissa perhana yritti useampaan kertaan sukeltaa kuplivaan juuritaikinaan.”

Parhaimmillaan se on...

”Kyllä ruisleipä on parasta graavin kalan tai muikunmädin kanssa – ja se jäinen snapsi!”

”Kun olen itse paistanut ruisleipiä erittäin vanhaan hapanjuureen ja syömme lämpimäiset voilla voideltuna – muuta ei tarvita!”

”Kun palaa matkalta kotiin ja on syönyt koko viikon vaaleaa vehnäleipää, kunnon ruispala levitteellä, juustolla ja kurkku- tai paprikasiivuilla maistuu taivaalliselta.”

Persoonallisia vinkkejä

”Jos mieleni tekee makeaa, laitan ruisleivän päälle vadelmahilloa.”

”Kun sillipurkki on syöty tyhjäksi ja lientä on vielä jäljellä, pilkon ruisleipää pieniksi paloiksi ja dippaan loppuun silliliemeen.”

”Lohiruisleipä vuokana uuniin pestolla maustettuna.”

”Oudolta saattaa kuulostaa, mutta vetelen ruisleipäviipaleen päälle mielelläni ronskin kerroksen lanttulaatikkoa.”

”Kinkkurasva ja -liemi ruisleivän kera voittaa kaikki lisukkeet! Jokin ohjeistus on tehnyt kinkun liemestä hylkytavaraa! Väittäisin tässä olevan hyvä kehittämiskohde jopa teolliseen tuotantoon.”

”Jos ruokana on perunamuusia, laitan sitä ruisleivän päälle.”

”Lakrisal-kiekkoja, Oivariinia tai voita ja ruisleipää. Mahtava makuyhdistelmä.”

Yhteishyvän kyselyyn tammikuussa 2019 vastasi 1 462 asiakasomistajaa. Vastaukset ovat kyselyn avoimia kommentteja.

Lue, miten ruis valloittaa kotimaassa ja maailmalla

Lisää aiheesta