Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Miten kauan kala säilyy? Voiko kalaa pakastaa? Vinkit kalan ostajalle

Teksti:
Niina Mälkiä
Kuvat:
iStock
Julkaistu: 3.5.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
Kala säilyy kotona jääkaapissa puolet lyhyemmän ajan kuin kaupan kalatiskissä. Siksi kalaruoat kannattaa tehdä jo ostopäivänä.

Kala on herkkä raaka-aine, jota pitää käsitellä hellästi.

Kalan laatu alkaa muuttua sillä hetkellä, kun se nousee vedestä. Siksi se jäähdytetään jo pyynti- tai nostopaikassa nollan ja kahden asteen välille ja pidetään alle kahdessa asteessa ostohetkeen asti.

Kylmäketju takaa kalan tuoreuden. Palvelutoripäällikkö Juha Hautaniemi Prisma Kaari Kannelmäestä Helsingistä kertoo, että kaupan kylmäketjulla, joka pitää kalan jatkuvasti lähellä nollaa astetta, tuore perkaamaton kala säilyy pari päivää ja tuoreet kalafileet neljästä viiteen päivään.

Kun ostat esimerkiksi perkaamattomia silakoita tai muikkuja, käsittele ne mahdollisimman pian, sillä kalan pilaantuminen alkaa sisälmyksistä ja kiduksista. Jos et kypsennä kaloja heti, sijoita ne jääkaapin kylmimpään kohtaan ja huolehdi siitä, että kalat eivät makaa nesteessä. Jopa vesi lyhentää kalan käyttöikää.

Mistä tunnistaa tuoreen kalan?

Silmäile kalaa kaupassa: tuoreen kalan silmät ovat kirkkaat ja ulkonevat ja ne näyttävät kosteilta. Raikkaan kalan kirkkaanvärisessä pinnassa on ohut kirkas limakerros. Kun pääset nuuhkaisemaan tuoretta kalaa, se tuoksuukin puhtaalta ja raikkaalta.

Raikkaan kalan pinnassa on ohut kirkas limakerros.

Jos kalan pitää säilyä kotona päivä tai pari, pyydä myyjää auttamaan mahdollisimman pitkään säilyvän kalan valinnassa. Hyvä vinkki on valita verettömiä vähärasvaisia fileitä. Verestetyn kokonaisen kalan tunnistat poikittaisviillosta kalan kurkussa. Verestys parantaa kalan säilyvyyttä, mutta myös makua.

Kuinka pitkään kala säilyy jääkaapissa?

Juha Hautaniemi suosittelee ostamaan kalan aina käyttötarpeeseen.

”Palvelutiskiltä ostettu kala kannattaa käyttää viimeistään ostopäivää seuraavana päivänä ja kesällä mielellään samana päivänä. Vaikka mukana olisi kylmäkassi, kalan lämpötila nousee kuljetuksen aikana.”

"Jos säilytät kalaa seuraavaan päivään, ota se pois paperista."

Kotijääkaapin lämpötila on yleensä korkeampi kuin kalan säilytyslämpötila kaupassa. Se vaikuttaa kalan säilyvyyteen merkittävästi: aika lyhenee puoleen siitä mitä se olisi kaupassa. Siksi tuore kokonainen kala kannattaa käyttää jo ostopäivänä, fileet seuraavana päivänä.

”Jos säilytät kalaa seuraavaan päivään, ota se pois paperista, laita esimerkiksi lautaselle ja peitä kelmulla. Käärepaperi on vain kalan kuljetuspakkaus”, Juha Hautaniemi sanoo.

Neste nopeuttaa kalan pilaantumista.

Hän muistuttaa varmistamaan, että kala tai fileet eivät makaa sulassa vedessä, sillä neste nopeuttaa kalan pilaantumista. Kuivaa kalat tarvittaessa talouspaperilla kevyesti taputellen. Onpa kala tuoretta, savustettua, graavattua tai kypsennettyä, laita se aina jääkaapin kylmimpään kohtaan, alahyllyn takaosaan.

”Kypsä kalaruoka säilyy vähän paremmin kuin raaka kala, joten kala kannattaa kypsentää mahdollisimman pian, vaikka sitä ei heti söisi. Kypsennetyt kylmät kalat maistuvat toisaalta myös esimerkiksi leivän päällä.”

Kuinka pitkään kala säilyy vakuumissa tai suojakaasussa?

Pakattujen kalojen säilyvyydestä kertoo viimeinen käyttöpäivä, jonka jälkeen kalaa ei enää saa syödä. Myös vakuumiin tai suojakaasuun pakatut kalat vaativat saumattoman kylmäketjun eli nekin kannattaa kuljettaa kaupasta kotiin nopeasti ja kylmäkassissa.

”Jos lämpötila pitää kutinsa kotijääkaappiin asti, kala säilyy pakkauksessa mainittuun viimeiseen käyttöpäivään saakka.”

Täydellinen puhtaus ja ehjä pakkaus ovat tärkeitä tekijöitä.

Pakatun kalan pidemmän säilyvyyden takaa kylmäketjun lisäksi sen tarkka käsittely- ja pakkausprosessi. Täydellinen puhtaus ja ehjä pakkaus ovat tärkeitä tekijöitä.

”Jos huomaat, että vakuumipakkaus on mennyt rikki ja pakkauksessa on tyhjiön sijasta ilmaa, jätä kala syömättä”, Juha Hautaniemi sanoo.

Kannattaako kalaa pakastaa?

Jos haluat pakastaa kalaa, suunnittele sen käyttämistä kuitenkin jo lähiviikkojen aikana. Kala säilyy pakastimessa pari kuukautta, mutta kohtuullisen hyvässä kunnossa se pysyy vain kahdesta neljään viikkoa.

”Siirrä kala paperista esimerkiksi uudelleensuljettavaa tiiviiseen muovipussiin. Näin se ei sotke pakastinta ja on helppo sulattaa”, Juha Hautaniemi sanoo.

Rasvaiselle kalalle pakastaminen ei tee hyvää.

Rasvaiselle kalalle pakastaminen ei tee hyvää; pakastaminen muuttaa kalan makua. Pakastaminen ei myöskään tee autuaaksi, jos kala on ehtinyt ostosreissulla lämmetä tai vakuumipakkaus on viallinen. Pakastaminen ei siis paranna kalan laatua, jos se on jo ehtinyt heikentyä.

On silti yksi tilanne, jossa pakastimen on enemmän kuin paikallaan:

Jos graavaat villikalaa tai valmistat siitä sushiaa tai cevicheä, laita kala ensin vuorokaudeksi pakastimeen. Kasvatettua norjanlohta, kirjolohta tai siikaa ei tarvitse pakastaa, vaikka niitä söisi raakana, sillä kasvatetussa kalassa ei ole loisriskiä.

5 vinkkiä kalan ostajalle

  • Suunnittele kauppareissu niin, että kala pääsee nopeasti kaupasta kotiin. Käy ruokakaupassa viimeiseksi.
  • Tee muut ostokset ensin ja hae kala juuri ennen kassalle menoa. Pakkaa kala kylmäkassiin.
  • Poista kala paperista, kuivaa pinta ja säilytä kelmun alla jääkaapin viileimmässä kohdassa.
  • Käytä palvelutiskin kala ostopäivänä ja pakattu kala viimeistään viimeisenä käyttöpäivänä.
  • Pidä kala jääkaapissa kypsennyshetkeen asti. Älä ota sitä etukäteen huoneenlämpöön.

Paljonko kalaa kannattaa varata ruokailijaa kohden? Lue helsinkiläisen Ravintola Salven keittiömestari Pekka Havin vinkit >

Näppäriä vinkkejä kalaruokiin