Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

"Erinomaiset raaka-aineet ja niiden oikea suhde", kiteyttää Ville Kotivuori Pielispakarin piirakoiden salaisuuden.

Ville on miljoonan karjalanpiirakan mies

Teksti:
Leena Raivio
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 22.12.2017
|
Muokattu: 31.8.2020
S-ryhmän ruokakaupoissa 80 prosenttia tuotteista on kotimaisia. Yksi tuottajista on nurmeslainen Pielispakari. Tuotannon esimiehen Ville Kotivuoren, 36, käsistä lähtee miljoonia karjalanpiirakoita kuukaudessa.

"Pääsin 18-vuotiaana leipomoon töihin. Aluksi tein monenlaisia hommia ja sitten karjalanpiirakoita linjalla, kunnes minusta tuli esimies. Teen edelleen myös piirakoita.

Pielispakari aloitti 1990-luvun alussa Timosen kotileipomona autotallissa. Nyt meillä on 90 työntekijää.

Teemme muiden tuotteiden ohella yli kaksi miljoonaa laktoositonta Rainbow-riisipiirakkaa kuukaudessa. Suurin osa lähetetään eri puolille Suomea paistettavaksi S-ryhmän kauppojen uuneissa. Utsjoki on pohjoisin, Hanko eteläisin paikka.

Reseptiä ei ole tarvinnut viilata.

Teemme piirakoita kolmessa vuorossa ympäri vuorokauden. Joka aamu kun tulen töihin, pihalla leijuu ihana vastapaistetun karjalanpiirakan tuoksu.

Reseptiä ei ole tarvinnut viilata. Se oli klassikko jo kun aloitin.

Teemme taikinan kotimaisesta rukiista, vehnästä ja voista. Vain suola ja riisi tulevat ulkomailta. Puurossa käytämme laktoositonta kermaa. Raaka-aineiden mittaus on tarkkaa puuhaa. Kone pyörittää taikinan, muotoilee sen ja rypyttää piirakat.

Arvostan sitä, että saan tehdä perinneruokaa, joka on tehty suurimmaksi osaksi suomalaisista raaka-aineista.

Minusta on hienoa, että oma ammatti liittyy karjalaisuuteen.

Minusta on myös hienoa, että oma ammatti liittyy karjalaisuuteen. Olen syntyperäinen nurmeslainen, ja sukuni on rajan takaa Laatokan Karjalasta.

Mummu teki meillä kotona piirakoita jo silloin, kun olin pieni, ja syön niitä vieläkin päivittäin. Luulen, etten kyllästy koskaan."

Lisää aiheesta