Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Sairaalan aulassa on suuri digitaalinen akvaario, johon lapset voivat värittää oman kalansa uimaan.

5 yksityiskohtaa Uudesta lastensairaalasta – näin pikkupotilaat huomioidaan

Teksti:
Katri Riihivaara
Kuvat:
Sanna Liimatainen
Julkaistu: 27.2.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
Uusi lastensairaala on tehty pieniä potilaita ja heidän perheitään ajatellen. Suuri leikkitila, taideteokset ja tabletit piristävät lapsia ja tuovat iloa ikävälläkin hetkellä.

Syyskuussa 2018 avatun Uuden lastensairaalan tavoite ei ole vaatimaton: se haluaa tarjota maailman parasta hoitoa lapsille ja heidän perheilleen.

Lasten vaativaan erikoissairaanhoitoon keskittynyt sairaala sijaitsee Helsingin Meilahdessa. Siellä hoidetaan ympäri Suomea tulevia potilaita vastasyntyneistä 15-vuotiaisiin.

Vanhemmat ja muu perhe voivat olla mukana kaikissa tiloissa ja toiminnoissa. Perheen yhdessäolo tukee toipumista ja pitää perheet kasassa vaikeina sairastumisen aikoina.

Sairaalassa on panostettu paljon uuteen teknologiaan ja digitaalisiin ratkaisuihin.

1. Visuaalisuuteen on satsattu

Uudessa lastensairaalassa on kaikkiaan 15 taideteosta tai teoskokonaisuutta. Kerrokset on suunniteltu Tove Janssonin kirjojen luontoteemojen mukaan. Pohjakerroksista noustaan meren alta rantaan ja lopulta avaruuteen.

Lasten välinen yhteys ja mahdollisuus sosiaalisten taitojen kehittämiseen on tärkeää sairaalassakin. Uudessa lastensairaalassa tähän on panostettu. Isossa leikkitilassa viihtyvät potilaat taaperoista koululaisiin.

Lukuisat taideteokset ja lapset huomioivat tilat tekevät sairaalasta ainutlaatuisen kansainvälisilläkin mittareilla.

2. Oma avatar-hahmo

3. Digitaalinen akvaario

4. Leikkisairaala

5. Nuorten pelihuone

Uusi lastensairaala

  • Lastensairaalan rakentaminen maksoi kaikkiaan noin 183 miljoonaa euroa.
  • Julkisten varojen lisäksi yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt lahjoittivat sairaalahankkeelle 39 miljoonaa euroa.
  • S-ryhmä lahjoitti sairaalalle miljoona euroa.
  • Kaikkiaan miljoona suomalaista osallistui keräykseen, ja sairaala onkin koko Suomen yhteinen hanke.

Lue myös