Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.
???

Värikäs panzanella-salaatti

Fork and knife
4 Annosta
Fork and knife
4 Annosta
Leipäkrutongit viimeistelevät panzanella-salaatin. Kuutioi kuivahtanut leipä ja paista kuutiot pannulla öljyssä.

Ainekset

4 kpl
Paksua viipaletta maalaisleipää
2 rkl
Oliiviöljyä
4 - 6 kpl
(luumu)tomaattia
1/2 kpl
Kurkkua
1 kpl
Punasipuli
50 g
Mustia oliiveja
1 kpl
Mozzarellapallo

kastike

4 rkl
Oliiviöljyä
2 rkl
Punaviinietikkaa
1 kpl
Murskattu valkosipulinkynsi
1 tl
Oreganoa
1/2 tl
Suolaa
1/4 tl
Mustapippuria
Tuoreita basilikan lehtiä

Reseptin ainekset S-ryhmän kaupoista

Valmistus

1

Leikkaa leipäviipaleet isohkoiksi paloiksi ja paista palat rapeiksi öljyssä. Leikkaa tomaatit lohkoiksi ja kurkku paloiksi. Suikaloi punasipuli. Revi mozzarella paloiksi. Sekoita kastike.

Pane salaattiainekset kulhoon. Kaada panzanellan päälle kastike ja anna maustua jonkin aikaa.

Miltä maistui?
Resepti:
Taina Salovaara
Kuvat:
Laura Riihelä
Julkaistu: 18.6.2014
Muokattu: 7.8.2018

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

299

1254

24,8 g

4,0 g

13,8 g

4,8 g

3,5 g

3,8 g

1,0 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

Murskattu valkosipulinkynsi,

1 tl Oreganoa,

0,5 tl Suolaa,

0,25 tl Mustapippuria,

Tuoreita basilikan lehtiä.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli