Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Tiesitkö, että kaupan jouluyön hittejä ovat riisipiirakat ja paristot?

Teksti:
Yhteishyvän toimitus
Kuvat:
Nico Backström
Julkaistu: 28.11.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
Jouluna kaupassa näkyy tavallista enemmän miehiä. Myös nuorten asiakkaiden määrä on arkista suurempi.

Jouluaaton suosio kauppapäivänä on kasvanut 40 prosenttia vuoden 2015 jouluaatosta vuoden 2018 jouluaattoon. Erityisesti viime jouluna asiointi oli selkeästi edellistä vuotta vilkkaampaa.

S-ryhmän asiakasomistajadata paljastaa kiinnostavaa tietoa joulusta kauppapäivänä.

Mielenkiintoista on esimerkiksi se, että suurin osa jouluaaton ja joulupäivän asiakkaista on miehiä. Esimerkiksi juhannuksena asiakkaista 46 prosenttia on miehiä, kun jouluna vastaava luku on 51 prosenttia. Tavallisena joulukuun päivänä asiakkaista on miehiä 41 prosenttia.

Jouluna kaupassa viihtyvät nuoremmat ikäluokat. Jouluyönä yli puolet asiakkaista on alle 35-vuotiaita. Tavallisessa asiakasjakaumassa alle 26 prosenttia asiakkaista on alle 35-vuotiaita.

Ja mitä kaupasta sitten ostetaan? Datan perusteella ainakin suklaata ja yöpaitoja.

Joka viides asiakas ostaa jouluna suklaata, kun tavallisena arkena suklaan ostajia on noin joka kymmenes.

Yöasuja ostaneiden osuus joulunpyhinä on nelinkertainen verrattuna tavalliseen. Myös kirjoja ostetaan jouluna arkea enemmän: kirjan ostaneiden osuus on noin kaksinkertainen tavalliseen arkeen verrattuna.

Jouluyön ostetuimpia käyttö-tavaratuotteita ovat paristot, joulukortit ja joulukukat.

Ruoka-osastolla näkyy jouluyönä riisipiirakoiden suosio. Tavallisina öinä ruokaosaston ostoksissa pizzojen ja energiajuomien osuus korostuu, mutta ei jouluyönä.

Lähde: S-ryhmän asiakasomistajadata

Lue lisää nykyaikaisesta joulunvietosta

Lisää aiheesta