Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Rapea mansikkakakku

timer-icon60 min
Fork and knife
12 Annosta
Fork and knife
12 Annosta
Yhdistä mansikka- ja toscakakun parhaat puolet: korvaa perinteinen sokerikakkupohja isoilla mantelikekseillä, täytä vaaleanpunaisella mansikkarahkalla ja kruunaa komeaksi tuoreilla mansikoilla.

Ainekset

Pohjat

100 g
voita
100 g
(1 ps) mantelilastuja
1 dl
sokeria
3 rkl
vehnäjauhoja
2 rkl
maitoa
1 rkl
siirappia

Täyte

5 dl
mansikoita
4 dl
(2 prk) vispikermaa
1 dl
sokeria
250 g
maitorahkaa
2 rkl
sitruunamehua

Koristeeksi

5 dl
mansikoita
minttua

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Säädä uuni 175 asteeseen. Valmista pohjat. Pilko voi kattilaan. Lisää muut aineet. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehahtaa. Anna kiehua noin puoli minuuttia.

2

Levitä taikina neljäksi pyöreäksi levyksi (ø 13 cm) leivinpapereille niin, että jokainen levy on omalla leivinpaperilla. Pohjat leviävät paistettaessa, joten tee ne keskelle paperia. Kypsennä yksi pohja kerrallaan uunin keskitasolla noin 8 minuuttia. Anna pohjien jäähtyä ennen kuin irrotat ne paperista.

3

Valmista täyte. Perkaa ja survo mansikat. Vaahdota kerma sokerin kanssa. Sekoita mansikkasurvos ja rahka kermavaahtoon. Mausta sitruunamehulla.

4

Kokoa kakku juuri ennen tarjoamista suoraan tarjoiluvadille. Viipaloi tai puolita mansikat koristeeksi kakun päälle. Lisää minttua halutessasi.

Vinkki: Voit paistaa pohjat jo edellisenä päivänä ja säilyttää leivinpaperin alla huoneenlämmössä. Kokoa kakku kuitenkin vasta juuri ennen tarjoilua, jotta pohjat pysyvät rapeina.

Miltä maistui?
Resepti:
Taina Salovaara
Kuvausjärjestelyt:
Henna Siponen
Kuvat:
Tuomas Kolehmainen
Julkaistu: 20.5.2019
|
Muokattu: 19.1.2023

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

337

1410

24,0 g

13,8 g

22,9 g

20,9 g

2,0 g

5,3 g

0,2 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli