Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kenttäpäällikkö Kirsi Jeskanen: "Olen sormet verkolla"

Teksti:
Tiina Leppiniemi
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 25.7.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Osuuskauppa PeeÄssän kenttäpäällikkö Kirsi Jeskanen ennakoi tulevaa, jotta asiakkaat saavat parasta mahdollista palvelua.

"Olen maatilan tyttö Maaningalta, joten tiedän, mistä ruoka tulee. Kun ruoka tulee läheltä, se työllistää alueen ihmisiä ja on tuoreena saatavilla kaupassa. Työni osuuskaupassa aloitin Prisman kassalta. Nyt työskentelen kenttäpäällikkönä ja vastaan Pohjois-Savon alueen yhdestätoista S-marketista ja kolmesta Salesta.

Urheilijataustaani peilaten työssäni pitää olla sormet verkolla eli ennakoida tulevaa, jotta myymälät pyörivät parhaalla mahdollisella tavalla ja asiakkaat saavat ne tuotteet, joita tulivat hakemaan. Minulle kotoisia tuotteita ovat Miettilän Juustolan juustoleipä ja Pielispakarin piirakat. Lapsuudesta asti tuttu on Malmbergin ruisleipä, jota sai hiihtokilpailusta palkinnoksi. Sen tuntee jo tuoksusta."

Herkuttele Kirsin vinkeillä

  1. Elokuussa marjat alkavat olla kypsiä. Nyt kannattaa säilöä kesän herkut pakkaseen.
  2. Huippu välipala koulusta tai töistä tullessa on maustamaton jogurtti. Sekaan voi laittaa marjoja ja mysliä.
  3. Kun haluat maistaa paikallisia herkkuja, seuraa S-marketeissa Kotoisat-listaa. Sille työntekijät nostavat kuukausittain maakunnan parhaita tuotteita.