Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Näppärät broilerinugetit
Helpoin tapa tehdä nugetteja on kypsentää ne uunissa. Tarjoa nugetit sormiruokana kasvisten ja dippikastikkeen kanssa.

Toiveresepti: Sormisyötävää lapsille ja aikuisille

Teksti:
Jenni Saarilahti
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 25.5.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Lapsiperheen äiti toivoi ohjetta, joilla lasten herkkua kananugetteja voisi tehdä kotona. Kylkeen saatiin kermaviilikastike, johon dipattuina kasvikset maistuvat lapsillekin.

Aino Mannio on 35-vuotias vantaalainen sosiaalipsykologi. Vielä alle kouluikäiset lapset pitävät vanhemmat ja arjen kiireisinä.

– Arjessa meillä syödään ihan perusruokaa, Aino sanoo. – Jauhelihaa, spagettia, kanaa, riisiä, kalapuikkoja, lohta… Itselleni teen usein salaatin.

Ainon omia lempiruokia ovat esimerkiksi sushi ja lihafondue, myös monenlaiset kasvikset maittavat.

– Eniten tykkään raikkaasta ruoasta josta tietää, mitä syö. Kermakastikkeet eivät ole minun juttuni, maksaruoistakaan en välitä, hän kuvailee.

Perheenäidin harrastuksia ovat tennis ja kuntosalilla käynti. Aino kertoo myös pitävänsä kovasti ruoanlaitosta.

– Kun on aikaa, tykkään paneutua ruoanlaittoon. En ole kuitenkaan yleensä kovin kurinalainen ruoanlaittaja. Sävellän ruokia itse ideoiden sen mukaan, mitä tekee mieli. Usein kokkaan maistelemalla. Ruokakaupoista tulee suosittua esimerkiksi S-marketia.

Yhdessä syöminen on parasta

Usein parhaimmat ruokamuistot liittyvät lapsuuteen, niin Aino Mannionkin.

– Söimme suvun kesämökillä koko suku yhdessä stroganovia, joka oli valmistettu ukin metsästämästä hirvestä, hän muistelee. – Se oli oikein hyvää, ja minulle jäi lämmin muisto siitä, että kaikki söivät yhdessä.

Ainon omien lasten suosikkeihin kuuluvat kananugetit. Aino toivoikin ohjetta, jolla niitä voisi tehdä kotona ja lasten kanssakin.

– On kiva saada ohje, että tietää, mitä nugeteissa on. Kasvikset ovat hyvä lisä ateriaan, sillä niiden syöntiä on aina varaa lisätä. Kasvikset eivät aina maistu etenkään pojallemme, mutta dippikastike auttaa varmasti asiassa.

Ruokatoimittajamme Taina Salovaara kehitti helpon nugettiohjeen, jossa broilerinpalat kypsennetään uunissa ja näin ne ovat myös tavallisia vähärasvaisempia. Lisäksi hän valitsi lapsille raakana maistuvia kasviksia kermaviilidipin kera. Nugetteja voi myös pakastaa.

Katso resepti: Näppärät broilerinugetit

Toivo omaa reseptiäsi

Katosiko tärkeä resepti tai etsitkö apua arjen tai juhlan ruokapulmaan? Haastattelemme lukijoita ja teemme toiveiden mukaisia reseptejä. Ota yhteyttä: yhteishyva.toimitus@sok.fi

Lisää aiheesta