Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Lauri, Petri, Emma ja Elina haluavat viettää joulua rennosti omalla tyylillään.

Sushia ja valkoisia koristeita – "Emme halua suorittaa joulua"

Teksti:
Kirsi Hemanus
Kuvat:
Jaakko Lukumaa
Julkaistu: 25.11.2019
|
Muokattu: 31.8.2020

Helsinkiläisen Emma Järven, 19, perhe viettää joulua nykyisin uusilla tavoilla. Heidän mielestään joulusta ei pidä ottaa paineita.

”Huomasimme joitakin vuosia sitten, että kinkku ja laatikot jäivät seisomaan pöytään. Kukaan ei oikeastaan halunnut syödä niitä. Ne oli tehty tavan vuoksi”, Emma kertoo.

Joulua vietetään useimmiten kotona, ja mukana ovat Emman lisäksi vanhemmat, 15-vuotias veli sekä usein isovanhemmat.

Koska perheen lempiruoka erityisiin tilanteisiin on sushi, viime jouluna päätettiin syödä sitä.

"Tykkäämme tehdä joulunakin asioita, joita tekee oikeasti mieli tehdä."

”Emme halua suorittaa jouluna mitään pakollisten asioiden listaa. Tykkäämme tehdä joulunakin asioita, joita tekee oikeasti mieli tehdä. Sama pätee ruokaan. Joskus meillä on jouluna syöty myös pizzaa.”

Koko perhe on yksimielinen siitä, että erilaiset joulut sopivat heille.

Ympäristökin on ottanut perheen joulutavat hyvin vastaan.

”Joku on kommentoinut jouluruokiamme vähän ihmeissään, mutta asiaan on suhtauduttu kuitenkin myönteisesti”, Emma kertoo.

Sushia on ollut joulupöydässä jo useampana vuonna. Sushit on joko tehty itse tai ostettu valmiina. Joulupöytä koristellaan, että tulisi juhlan tuntua. Kotia koristellaan muutenkin jonkin verran, mutta punainen sen ei tarvitse olla. Viime vuonna Järven perheen joulun väri oli valkoinen.

”Meillä on muutenkin aika minimalistinen sisustus, emmekä pidä turhista tavaroista. Viime vuonna joulukuusessa oli valojen lisäksi itse askarreltuja valkoisia kipsikoristeita.”

Ei yhtä oikeaa tapaa viettää joulua

Perheessä vietettiin aiemmin perinteisempää joulua. Silloin kuunneltiin joulurauhan julistus ja puurossa oli manteli.

”Sitten tajusimme, että ei ole yhtä oikeaa tapaa viettää joulua. Meidän ei tarvitse ylläpitää kulisseja kenellekään. Riisipuuroon laitoimme viimeksi cashewpähkinän.”

Myös isovanhemmat ovat sanoneet, että olipa kiva jouluruoka ja joulu ylipäänsä.

Emman mielestä joulu on rento juttu, jossa tärkeintä on yhdessäolo, kotoilu ja toisten huomioiminen.

Lahjoja perheessä annetaan jonkin verran, jos joku on toivonut jotain. Väkisin ei mennä kauppaan, sillä tavara ahdistaa kaikkia.

”Annamme elämyslahjoja ja vaikkapa kortteja, joissa luvataan yhteinen kahvilakäynti.”

Myös joulun aikataulu on vapaa improvisoinnille, eikä kelloa tarvitse katsoa. Ohjelmaa jaetaan aaton lisäksi muillekin päiville. Lahjoista voidaan antaa puolet aattona ja loput joulupäivänä. Näin juhla tuntuu jatkuvan pidempään.

Emma on jouluihminen, mutta joulustressi on hänestä jo sanana paradoksi.

”Parasta on se tunnelma, kun ulkona on pimeää ja sisällä valoisaa ja lämmintä”, Emma sanoo.

Lue lisää nykyaikaisesta joulusta

Lisää aiheesta