Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Parasta juuri nyt: Varhaiskaali minuutissa

Teksti:
Hanna Jensen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 12.6.2017
|
Muokattu: 31.8.2020
Ruokakirjoittaja Hanna Jensenin mielestä kaupasta ei saa kesäkuussa lähteä ilman varhaiskaalia.

Kaupassa on hyvä kesäkuussa muistaa kaksi asiaa: että sisään mennessä mukana on oma kauppakassi ja ulos mennessä kokonainen varhaiskaali.

Varhaiskaalin kausi kestää vain kuukauden. Sen mukana kotiin kulkee C-, E- ja K-vitamiinia ja rimpsu kivennäisaineita, kuitua ja flavonoideja. On syytä hymyyn, sillä varhaiskaali on halpaa ja hiukan makeaa.

Kotona tarvitset ison terävän veitsen ja leikkuualustan. Tehtäväsi on ensin puolittaa varhaiskaali ja sitten leikata se todella ohuiksi suikaleiksi (ei aivan hakkelukseksi).

Tämä on tärkeää. Purutuntuma on aivan toisenlainen, jos kaali saapuu suuhusi huolimattomina, paksuina lohkoina.

Mikset sekoittaisi varhaiskaalia salaatiksi isoon kulhoon jääkaappiin, kun se vie vain minuutin?

Kesäkuussa kaalia kannattaa syödä raakana, mutta jännittävästi maustettuna. Mikset sekoittaisi varhaiskaalia salaatiksi isoon kulhoon jääkaappiin, kun se vie vain minuutin?

Varaa kaksi limettiä, turkkilaista jugurttia ja halutessasi hiukan majoneesia. Mittoja et tarvitse, sillä tarkoitus on rakentaa niin helppo seos, että teet sen vaikka unissasi.

Purista ensin kaaliraasteeseen reilusti limettiä, joka hiukan notkistaa kaalia samalla tavalla kuin jos sitä pitäisi hetken aikaa kuumassa vedessä.

Ripottele mukaan vähän suolaa ja lisää muutama iso lusikallinen jugurttia. Jos haluat, annostele mausteeksi hitunen majoneesia.

Nyt alkaa luova osuus. Jos pidät savustetun paprikajauheen mausta, ripottele sitä. Jos olet dijoninsinappi-ihmisiä, anna palaa. Jos kaikessa pitää olla chiliä, voi sitä olla tässäkin.

Valmista! Voit napsia jääkaapista koukuttavaa ja terveellistä coleslaw'ta aina kun nälättää. Todennäköisesti syöt sitä myös aamupalaksi. Ja tietenkin laitat sitä tacojen väliin.

Poimi parhaat satokauden reseptit talteen: www.yhteishyva.fi/satokausi

Lisää aiheesta