Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Makumuistoja-ohjelman Jenni Kokander ja Kari Lumikero vierailevat Vantaalla ottamassa selvää, miten monella tapaa hävikkiruoalla voi tehdä hyvää.

Näin hävikkiruoka hyödynnetään Vantaalla: vuodessa jopa miljoona kiloa jaetaan eteenpäin!

Teksti:
Inka Ikonen
Kuvat:
MTV
Julkaistu: 20.12.2018
|
Muokattu: 26.1.2021
Näyttelijä Jenni Kokander ja toimittaja Kari Lumikero matkaavat Makumuistoja-ohjelmassa Vantaalle hävikkiruoan perässä.

Yhteinen pöytä -niminen hanke hyödyntää vastaanottamansa hävikkiruoan esimerkiksi yhteisölounaille. Hävikkiruoka tulee noin 20 kaupasta kolmelta suurelta ruokakauppaketjulta, elintarviketehtaista ja tukuilta. Myös S-ryhmä on mukana lahjoittamassa elintarvikkeita.

”Hävikkiruokaa tulee viikossa noin 20 000 kiloa eli miljoona kiloa vuodessa”, kertoo Laura hävikkiterminaalista.

Jakoon tulee muun muassa erilaisia leipä- ja lihatuotteita. Puhdistus- ja pesuaineet ovat hyvin haluttuja niiden hinnakkuuden takia.

Terminaalissa työskentelee päivittäin 20 ihmistä, joista osa on vapaaehtoisia ja osa pitkäaikaistyöttömiä, jotka on onnistuttu työllistämään hankkeen avulla.

”Noin 5 000 vantaalaista vähävaraista hyötyy tästä toiminnasta viikoittain”, Laura kertoo.

Lue lisää hävikkiruoasta

Hävikkiruoka päätyy yhteisölounaille

Kari ja Jenni seuraavat hävikkiruoan matkaa terminaalista Hämeenkylän seurakuntaan, jossa valmistetaan viikottainen yhteisölounas.

”Ihmisillä on muukin tarve kuin nälkä - heillä on kova seuran kaipuu”, seurakunnan pappi Matti kertoo.

Hävikkiruoka menisi muuten todennäköisesti kaatopaikalle, mutta nyt sillä ruokitaan seurakunnan yhteisölounaalla jopa 200 henkeä viikoittain.

Makumuistoja-ohjelman uudet jaksot MTV:llä keskiviikkoisin klo 20.

Lue lisää Makumuistoja-ohjelmasta:

Hyödynnä hävikkiruoka: