Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Vadelmainen unelmakääretorttu

timer-icon30 min
Fork and knife
12 Annosta
Fork and knife
12 Annosta
Vadelmakääretorttu sisältää tuoreita vadelmia.

Ainekset

Pohja

4 kpl
Kananmunaa
1 1/2 dl
Sokeria
1 dl
Perunajauhoja
1/2 dl
Kaakaojauhetta
1 tl
Leivinjauhetta

Täyte ja kuorrutus

2 dl
Kuohukermaa
2 kpl
(à 200 g) maustettua rahkaa (esim. sitruuna, vanilja)
1/2 dl
Sokeria
1/2 tl
Jauhettua kardemummaa
3 dl
Vadelmia

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Vatkaa kananmunat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä perunajauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Siivilöi ne vaahtoon ja sekoita lastalla tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 8–10 minuuttia, kunnes pohja on kypsä. Levitä puhdas leivinpaperi työpöydälle ja sirottele sille sokeria. Kumoa torttupohja paperille paistopinta alaspäin. Irrota varovasti päällimmäinen paperi.

Vaahdota kerma. Yhdistä siihen rahka, sokeri ja kardemumma. Levitä 2/3 seoksesta jäähtyneelle torttupohjalle. Ripottele päälle 2 dl vadelmia. Kääri leivinpaperin avulla rullaksi. Levitä loppu kerma-rahkaseos tortun päälle ja reunoille. Koristele vadelmilla.

2

Levitä puhdas leivinpaperi työpöydälle ja sirottele sille sokeria. Kumoa torttupohja paperille paistopinta alaspäin. Irrota varovasti päällimmäinen paperi.

3

Vaahdota kerma. Yhdistä siihen rahka, sokeri ja kardemumma. Levitä 2/3 seoksesta jäähtyneelle torttupohjalle. Ripottele päälle 2 dl vadelmia. Kääri leivinpaperin avulla rullaksi. Levitä loppu kerma-rahkaseos tortun päälle ja reunoille. Koristele vadelmilla.

2 dl
Kuohukermaa
2 kpl
(à 200 g) maustettua rahkaa (esim. sitruuna, vanilja)
1/2 dl
Sokeria
1/2 tl
Jauhettua kardemummaa
3 dl
Vadelmia
Miltä maistui?(1 arviota)
Resepti:
Elina Jyväs
Kuvat:
Laura Riihelä
Julkaistu: 21.6.2013
|
Muokattu: 31.8.2020

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

229

961

10,8 g

6,4 g

25,7 g

21,1 g

1,1 g

6,1 g

0,1 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

1 tl Leivinjauhetta,

0,5 tl Jauhettua kardemummaa.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli