Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Appelsiinisorbetti

timer-icon15 min
Fork and knife
1 Annosta
Fork and knife
1 Annosta
Appelsiini on todellinen sesonkiherkku ja valitettavan harvoin siitä tehdään ruokaa. Sorbetti, jäätelö ja vaikka piiraat ovat hyviä esimerkkejä appelsiinin monista herkullista käyttötavoista.

Ainekset

2 rkl
sokeria
1 dl
vettä
1 tl
appelsiininkuoriraastetta
2 kpl
appelsiinia
Kananmunan valkuainen

Reseptin ainekset Kulman keittiöstä

Valmistus

1

Kiehauta sokeri ja vesi.

2 rkl
sokeria
1 dl
vettä
2

Raasta raastimella yhdestä appelsiinin pinnasta hienoa kuoriraastetta ja lisää liemeen. Puolita appelsiinit, ja purista neste liemeen.

1 tl
appelsiininkuoriraastetta
2 kpl
appelsiinia
3

Vatkaa valkuainen pehmeäksi vaahdoksi, lisää joukkoon jäähtynyt neste. Laita seos pakastimeen ja anna jäätyä vähintään 8 tuntia tai yön yli. Sekoita sorbettiseosta noin tunnin välein alkuvaiheessa neljän tunnin ajan.

Kananmunan valkuainen
4

Tarjoa valmiin sorbetin lisäkkeenä vaikka appelsiinifileitä, tuoreita vadelmia ja minttua.

Maistuvimmat reseptit Turusta löytyvät kulman keittiöstä. Katso kaikki!

Miltä maistui?
Kuvat:
TOK
Julkaistu: 13.11.2018
|
Muokattu: 6.10.2023

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

246

1032

52,0 g

52,0 g

7,0 g

2,0 g

0,0 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

1 tl appelsiininkuoriraastetta,

Kananmunan valkuainen.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli