Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Perinteiset tinat jäivät historiaan – kolme hauskaa tapaa ennustaa uutta vuotta

Teksti:
Jenni Uusilehto, SOK
Kuvat:
SOK
Lähde:
Perttula Pirkko-Liisa, Oikotie onneen, Otava (2002), Johnstone Jane, Pilkington Maya, Mård Taija, Ennustamisen avaimet: tulevaisuuden salat aukeavat, Karisto (1999), Tukes
Julkaistu: 27.12.2017
|
Muokattu: 31.8.2020
Tinan sijaan tulevan vuoden tapahtumia voi ennustaa monella muullakin leikkimielisellä tavalla. Kokeile ennustamista kahvinpuruilla, kahvikupeilla tai nopalla.

1. Kahvinpuruista lukeminen

Keitä pannukahvia puruista tai teetä irtolehdistä. Juo kuppi niin tyhjäksi, että pohjalle jää purujen lisäksi vain pieni tilkka vettä. Pyöräytä kuppia ja käännä se ylösalaisin, niin että neste ja purut valuvat lautaselle. Tulkitse puruista muodostuvaa kuviota samaan tapaan kuin tinan valannassa.

2. Kahvikupeista ennustaminen

Aseta pöydälle 7–12 kahvikuppia nurin päin. Etsi yhtä monta erilaista esinettä ja päätä, mitä ne symboloivat. Piilota esineet kuppien alle ja sekoita kupit. Nosta sitten kolme kuppia. Kuppien alta paljastuneet esineet ennustavat seuraavan vuoden tapahtumia.

Esimerkkejä esineiden symboliikasta

  • avain: muutoksia
  • pikkutalo: uusi koti
  • kolikko: rikastumista
  • noppa: onnea
  • neula: sairautta
  • punainen lanka: rakkautta
  • musta lanka: surua
  • sormus: häät tai kihlajaiset
  • leivänpala: työtä
  • tutti: perheenlisäystä
  • matkalippu: matka.

3. Noppien heittäminen

Heitä 2-3 noppaa pöydälle ja laske niiden silmäluvut yhteen. Jos yksi nopista putoaa pöydältä, lue vain pöydälle jääneiden noppien silmäluvut. Jos kaikki nopat putoavat tai luvuksi tulee alle kolme, heitä uudelleen.

Noppien silmälukujen merkitykset

  • 3: yllätys tai odottamaton hyvä uutinen
  • 4 :pettymys, ikävyyksiä tai huonoa onnea
  • 5: toiveesi toteutuu
  • 6: epäonnea raha-asioissa
  • 7: takaiskuja
  • 8: varo epäoikeudenmukaisuutta
  • 9: onnea rakkaudessa
  • 10: menestystä työelämässä
  • 11: eroa tai sairastumista
  • 12: hyviä uutisia
  • 13: surua ja murhetta
  • 14: uusi ystävä
  • 15: varo sortumasta epärehellisyyteen
  • 16: onnistunut matka
  • 17: muutos suunnitelmiin
  • 18: menestystä, vaurautta ja onnellisuutta.

4. Vala uudenlaisia tinoja

Lyijyä sisältäviä tinoja ei kaupoista enää löydy, mutta valikoimassa on uusia uudenvuoden tinoja, joiden koostumus on lähellä elektroniikan kytkennöissä käytettävää lyijytöntä juotostinaa.

Mitä tapahtui tinoille?

  • S-ryhmä ei myy enää lyijyä sisältäneitä tinoja uudenvuoden juhliin.
  • Uudenvuoden tinat tulivat kielletyiksi maaliskuussa 2018, kun EU kielsi lyijyn myynnin kuluttajatuotteissa.
  • Perinteinen uudenvuoden tina saattoi sisältää jopa yli 95 % lyijyä, joka on vaarallista terveydelle ja ympäristölle.
  • Kaupoista löytyvässä Uudenvuoden Tinakenkä -nimisessä tuotteessa tinaa on 97 prosenttia ja antimonia kolme prosenttia.

Lue Tukesin tiedote tinoista vuodelta 2017.

Lisää aiheesta