Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kaarinalainen Pia Johansson sai idean miniroskisten askarteluun Roska päivässä -liikkeen Facebook-sivuilta.

Kaarinalainen Pia Johansson keräsi yli 1 000 tupakantumppia uimarannan parkkipaikalta

Teksti:
Kirsi Hemanus
Kuvat:
Vesa Tyni
Julkaistu: 21.6.2022
|
Muokattu: 8.7.2022
Luonnossa viihtyvä Pia Johansson saa roskien keräämisestä iloa. Hän on myös askarrellut Yhteishyvä-lehdistä miniroskiksia, jotka ovat oiva keino vähentää tupakantumppeja ympäristöstä.

”Ei tuossa kauaa mene, kun miniroskiksen askartelee”, kertoo juuri kymmeniä pieniä roskapurkkeja valmistanut Pia Johansson, 50.

Kaarinassa asuva Pia on tehnyt lukuisia miniroskiksia Yhteishyvä-lehdestä leikkaamistaan kuvista. Kaunis ja kätevä roskis syntyy pienestä ilmatiiviistä purkista, jonka päälle teipataan kuva kirkkaalla pakkausteipillä.

”Miniroskis on loistava idea, jonka sain Roska päivässä -liikkeen Facebook-sivuilta. Tupakka sammuu miniroskiksessa nopeasti, eikä jää roskaamaan luontoa.”

”Saan naapureilta lehtiä, joista leikkaan hyviä kuvia kenkälaatikkoon odottamaan”, hän kertoo.

Metsä on toinen olohuone

Roskia Pia on kerännyt pienestä pitäen.

”Minulla on aina roskapussi mukana, kun lähden ulos. Jos näen roskan, en voi jättää sitä maahan.”

Pialla on tapana siivota aina tietty alue lähimetsästä. Siellä on paljon tupakantumppeja ja muita roskia. Kävelylenkkeihin on nyt tullut tauko, sillä Pia on ollut useita viikkoja sairauslomalla murtuneen jalan takia. Pari ensimmäistä sairauslomapäivää hän käyttikin miniroskisten tekoon.

"Jos näen roskan, en voi jättää sitä maahan."

”Tiedän, että sitten kun olen taas hyväjalkainen, työmaa odottaa”, hän sanoo nauraen.

Luonto on aina ollut Pialle tärkeä, ja metsä on hänen toinen olohuoneensa.

”Siksi kierrätän paljon ja yritän välttää turhaa kuluttamista. Tykkään myös tuunata kodin tavaroita”, hän kertoo.

Palaute on aina positiivista

Jo vuosi sitten Pia teki pienemmän erän miniroskiksia ja jakoi ne ystäville ja naapureille. Tupakoiva sisko sai useamman kappaleen.

”Palaute on aina ollut positiivista. Ensimmäiset miniroskikset olivat kuulemma liian hienoja, eivätkä kaikki menneet käyttöön vaan kirjahyllyyn”, Pia kertoo hymyillen.

Jotkut Roska päivässä -liikkeen jäsenet jakavat tekemiään miniroskiksia tuntemattomille, mutta Pia ei ole vielä rohkaistunut tekemään niin. Aiemmin hän on laittanut miniroskiksia jakoon lähitalon rappukäytävään.

”Minulla on kyllä idea, miten jaan nämä uudet roskikset. Mutta en kerro sitä vielä”, hän sanoo salaperäisesti.

Pullojen rikkominen surettaa

Vaikka roskien keräämisestä saa hyvän mielen, joskus luonnonystävääkin laiskottaa.

”Silloin päätän, että menen nyt vain lenkille, ja tulen myöhemmin keräämään roskia.”

Lähimetsässä on alue, jossa nuoret tykkäävät viettää aikaa. Sieltä löytyy paitsi tumppeja, myös minigrip-pusseja ja lasinsiruja.

Piaa surettaa, että pullot usein rikotaan ja terävät lasinsirut jäävät luontoon lojumaan.

”Miksi ne pitää rikkoa? Pullot ja tölkit voisi viedä kauppaan ja saada niistä rahaa. Lasinsirut ovat vaarallisia koirille, koska ne tarttuvat koirien tassuihin.”

”Keräsin yli 1000 tumppia. Se on jäätävä määrä.”

Pian toive onkin, että ihmiset vähentäisivät tahallista roskaamista. Tuhkakuppeja pitäisi olla ympäristössä paljon enemmän, jolloin edes osa tumpeista päätyisi niihin.

Kerran hän otti missiokseen kaikkien tupakantumppien keräämisen uimarannan parkkipaikalta.

”Keräsin yli 1000 tumppia. Se on jäätävä määrä.”

Roska päivässä -liike syntyi vuonna 2000 toimittaja Tuula-Maria Ahosen ideasta. Liike kannustaa ihmisiä poimimaan edes yhden roskan päivässä, jolloin ympäristön siistiytyminen tuottaa hyvinvointia. Liikkeellä on ystävyysyhdistys, mutta monet aktiiveista toimivat vain Facebook-ryhmän kautta. Ryhmässä on yli 7000 jäsentä, ja uusia tulee koko ajan.

Miniroskis tupakantumpeille syntyy ilmatiiviistä pienestä purkista. Täydellinen purkki tähän tarkoitukseen on diabeetikkojen koeliuskapurkki tai filmipurkki.

Tupakantumppi on maailman yleisin, myrkyllinen roska. Se sammuu miniroskiksessa nopeasti hapenpuutteeseen. Purkkiin voi panna myös nuuskan, purkat, karkkipaperit sekä linnuille hengenvaaralliset juomatölkin klipsit.