Muistatko, miten ronskeja juhlia pikkujoulut olivat ennen? Piikki oli auki ja parisuhteet vaarassa

Työpaikan arjessa voi leimahtaa ihastus. Pikkujouluissa siitä tuleekin romanssi.

Kotiin jäävän puolison kannattaa pitää päänsä kylmänä, sillä muuten joutuu olemaan mustasukkaisen epäluuloinen puolisonsa jokaisesta työpäivästä.

Näin kommentoi Väestöliiton psykologi Irja Ikonen Helsingin Sanomissa marraskuussa 1967.

Naisten aseman muutoksen myötä työntekijöissä oli yhä enemmän sekä naisia että miehiä. Mitä siis työpaikan hipoissa tapahtuikaan, kun pikkutunneilla tanssittiin slovareita?

Joulun alla 1971 toimittaja Pirkko Kolbe ilkamoi: ”Tavallisen aviovaimon silmissä muuttuu miehen arkinen työtoveri pikkujouluiltana kaameaksi syöjättäreksi, joka silmä vimmasta kiiltäen jahtaa kunniallista perheenisää vietelläkseen tämän heti oitis. Miksi ei myöskin niin päin, että kotiin jäävä virkanaisen aviomies kuvittelee vaimoaan havitelluksi seksiobjektiksi, jota firman miehet kilvan tavoittelevat pikkujoulukuusen ympärillä.”

Tarjolla puuroa ja huumoria

Näin siis 1960- ja 70-luvuilla. Mutta millainen on pikkujoulujen historia? Miksi ennen joulua on alettu pitää railakkaita juhlia työpaikoilla?

Alkujaan suomalaiset pikkujoulut olivat perheelle kotosalla ensimmäisen adventin kunniaksi järjestettyjä ruokatarjoiluja, joiden yhteydessä lapset saivat pikkulahjoja. Aikuisten pikkujouluja alkoivat 1900-luvun alussa järjestää Aleksanterin yliopiston eli nykyisen Helsingin yliopiston osakunnat. Esikuvat tulivat Ruotsista.

Seuraavaksi pikkujouluista innostuivat yhdistykset, seurat ja kerhot. Juhlijoille tarjottiin puuroa, ja ohjelmassa oli yhteislaulua, näytelmiä, humoristisia puheita ja menneen vuoden kronikointia.

Työelämässä Kone Oy oli pikkujoulujen pioneeri jo 1920-luvulla. Lamavuonna 1933 samoihin kemuihin kutsuttiin ensi kertaa sekä Koneen toimiston väki että teknikot ja asentajat.

Laajemmin työpaikkojen pikkujoulut yleistyivät vasta toisen maailmansodan jälkeen. Työntekijöiden kestitseminen muistutti vanhaa talonpoikaisyhteiskunnan tapaa tarjota loka-marraskuussa uutterille piioille ja rengeille pidot, jotta he eivät vaihtaisi työpaikkaa.

1950-luvulle tultaessa perheen kesken pidettävät pikkujoulut alkoivat jäädä unholaan. Perheenjäsenet juhlivat erillään, omien yhteisöjensä pirskeissä.

Työpaikoilla ”firman tytöt” valmistelivat tarjoilut ja sketsitkin olivat omatekoisia, mutta vähitellen saatettiin varata pitopalvelu ja ammattiesiintyjät. 1960-luvulta lähtien pikkujoulut alkoivat siirtyä työpaikan omista tiloista ravintoloihin.

Piikki auki, nyt saa rellestää

1970-luvulla anniskelu pikkujouluissa yleistyi. Pikkujouluista muodostui perhejoulujen vastakohta: aikuiset aterioivat, juovat, tanssivat ja saattavat tehdä noloja tyhmyyksiä, rähistä tai puhua sivu suunsa. Erityisen vallattomiksi todettiin ne juhlat, joihin ei kutsuttu puolisoita ja joissa alkoholi hallitsi illan kulkua. Jälkikäteen puhumista riitti kahvihuoneessa joululomiin asti.

Pikkujoulujen rellestysmaine ”kaamoksen vappuna” syntyi 1980-luvulle tultaessa, kun firmojen piikki oli auki vielä jatkoillakin. Nousukaudella yritykset todistivat menestystään kalliilla pikkujoulutempauksilla, tähtiartistien yllätyskeikoilla tai jopa henkilöstön ulkomaanmatkoilla.

Lama hiljensi 1990-luvun alussa työelämää ja firmojen juhlimista. Pikkujoulut saatettiin kokonaan perua kuin suruaikana. Vaihtoehtoisesti henkilöstö maksoi tarjoilun kukin omasta pussistaan. Laulettiin karaokea tai risteiltiin Tallinnaan. Pikkujoulujen ydin oli silti tallella. Sosiaaliantropologi Laura Assmuth totesi joulukuussa 1992: ”Pikkujoulu on yhden illan illuusio, jolloin juoksutytöstä voi tulla hetkeksi kuningatar” ja ”pomoista tehdään narreja”.

Kun talous elpyi, pikkujouluihin ilmestyi taas ohjelmaa, näyttäviä teemoja, roolipelejä ja kilpailuja. Huvitoimikuntien tilalle tulivat ammattimaiset tapahtumajärjestäjät.

Jos sittenkin vain urheilemaan?

Entä sitten nykyään? Perinteiset pikkujoulut saatetaan korvata yhteisellä joululounaalla tai kulttuuriin, urheiluun tai muuhun virkistymiseen ja ryhmäytymiseen liittyvillä riennoilla. Vaikka pikkujouluissa edelleen saatetaan irrotella, ne eivät enää ole tekosyy seksuaaliselle häirinnälle.

Nykyäänkin marraskuisissa muotijutuissa toistuu sana ”juhlakausi”: ne viikot vuodessa, kun suomalaiset ovat työpäivän päätteeksi valmiudessa muuntautumaan raisuiksi bilettäjiksi. Toimistoasu vaihtuu mustiin tai punaisiin juhlatamineisiin, paitapusero pitsiin ja paljettiin, neulemekko pikkumustaan, huppari pikkutakkiin, kulkukortti kravattiin.

Firman pikkujoulut ovat liki yksinomaisesti suomalainen ilmiö. Mahtaisiko sen konsepti taipua vientituotteeksi?

Lähteet: Firman juhlat -tutkimuskysely 2000–2001/FM Katja Laitinen. SKS:n arkisto. Iris Haikonen: Pikkujoulu – rinnakkaisten tapojen juhla. Sivuaineen tutkielma, Helsingin yliopisto/ folkloristiikka 1992. Leila Partanen: Arkihuolesi kaikki heitä – tutkimus pikkujoulujen vietosta. Opinnäytetyö, Kajaanin ammattikorkeakoulu 2013. Yle Kotimaa 2.12.2011. Helsingin Sanomat 1967–1992. Yhteishyvä 1984–1998.

Lue myös