Ehdotatko koskaan miehelle kahvin kaatamista? Kokeilepa joskus

Ehdotatko työpalaverissa koskaan miehelle kahvin kaatamista tai muistiinpanojen tekemistä? Kun tapaat tuoreen isän ilman jälkikasvuaan, kysytkö häneltä, kuka vauvaa hoitaa nyt, kun isä rilluttelee vapaalla? Valitsetko tietoisesti muiden kuin miesten tekemää taidetta ja kulttuuria? No, en minäkään, mutta syytä kyllä olisi.

Naisen euro, #metoo ja omien etuoikeuksien tunnistaminen alkavat olla peruskauraa. Toisille myös metatyö ja raskaussyrjintä ovat tuttuja. Sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta on uurastettu väsymättä, ja muutosta on saatu aikaan näyttävillä liikkeillä. On järjestetty mielenosoituksia, lakkoiltu, rikottu ikkunoita ja oltu nälkälakossa. Rintaliivien polttaminen on kuitenkin tiettävästi lehdistön keksimä myytti.

Rohkeat avaukset ja peloton kansalaisvaikuttaminen ovat toki tärkeitä. Kirjoittelen somessa tasa-arvosta, mutta usein mietin, mitä sen eteen voi tehdä ihan tavallisessa elämässä oman kuplan ulkopuolella. Vaikka moni tiedostaakin tasa-arvo-ongelmat, arjessa ryhti ei pidä. Jos emme aktiivisesti kyseenalaista rakenteellisia ja kankeita oletuksia, intohimoisempikin feministi päätyy kyselemään vauvasta vain äidiltä ja isältä lähinnä varpajaisista.

Mikrofeminismi hyppäsi silmilleni Tiktokista – ja jäin heti koukkuun. Se tarkoittaa pieniä, arkisia tasa-arvoa edistäviä tekoja, joita voi tehdä lähes huomaamatta. Välttämättä ei siis tarvitsekaan nousta barrikadeille huutamaan. Hyvään alkuun pääsee vaihtamalla ajatuksia lähipiirin kanssa, mutta hienovaraisen nerokas mikrofeminismi vie vaikuttamisen vielä askeleen pidemmälle.

Heterosuhteissa palkaton arjen pyöritys ja hoivatyö ovat edelleen pääasiassa naisten vastuulla. Siksi erityisen ilahduttavaa on katsella, kun äidit kertovat tiktokeissaan arjen mikrofeminismistään. Se voi näkyä esimerkiksi niin, että perheen isä laitetaan päiväkodin ja koulun asioissa ensisijaiseksi kontaktiksi. Tai niin, että miehen sukulaisten tapaamiset ja merkkipäivien muistamiset jätetään hänen vastuulleen. Miten ilahduttavan arkista ja samalla niin vallankumouksellista!

Mikrofeminismi voisi olla vaikka tällaista: kun annan taidesuosituksen, kyseinen teos ei takuulla ole miehen tekemä. Julkisessa liikenteessä istun leveästi ja kadulla kulkiessani pidän oman väyläni. Kun olen lähdössä autolla johonkin mieshenkilön seurassa, istun suoraan kuskin paikalle. Naisilta kyselen auton talvirenkaiden vaihdosta ja muista miesten töistä, ilman oletusta siitä, että niiden tekemiseen todella tarvitaan se mies. Mieheltä uskaltaudun kysymään arkisen höpinän sijaan, miltä hänestä tuntuu.

Tässä ajassa, jossa mielipiteet polarisoituvat ennätyksellistä vauhtia, feminismi näyttää sananakin olevan tehokas triggeri. Se saa osan porukasta työntämään sormet korviinsa. Feministi saa kuulla huorittelua ja muita loukkauksia. Niitä olen saanut kokea itsekin, kun olen somessa puhunut tasa-arvosta.

Huorittelu ja hyökkäykset hiljentävät osan ei-miehistä ja tukahduttavat keskustelun. Mikrofeminismin pienet arkiset nyökkäykset tasa-arvon suuntaan ovat sekä tehokkaita että oivaltavia. Ne voivat tarjota mahdollisuuden tehdä tasa-arvotyötä niissäkin hetkissä, joissa uskallus tai energia eivät riitä barrikadeille.

Ville, kaadapas sitä kahvia!

Lue myös