Kokenutkin retkeilijä eksyy joskus. Siitä selviytyminen kuuluu suunnistustaitoon. Hetkellinen eksyksissä olo, jossa ei ole vaaraa, jää jännittäväksi retkeilymuistoksi.
"Metsä on kotoisa ympäristö eikä luontoa tarvitse pelätä, kun tuntee omat kykynsä ja osaa toimia", sanoo espoolainen erä- ja luonto-opas Sami Halén.
"Meillä on vähän turhan optimistinen käsitys omista taidoista lajissa kuin lajissa", hän toteaa.
Usein eksymistä edeltää sarja virheitä: väsymys horjauttaa harkintakykyä, varusteita puuttuu, katoaa tai rikkoutuu. Vaatteet kastuvat ja tulee kylmä. Energia loppuu eikä ole tarpeeksi evästä. Säätila tai pimeän tulo yllättää.
Eksynyt haluaa uskoa, että on menossa oikeaan suuntaan ja jatkaa sinnikkäästi matkaa. Porukassa on yleensä johtohahmo, johon muut luottavat kyselemättä. Joukon vetäjän on vaikea myöntää, ettei tiedä, missä ollaan.
Pysähdy ja huokaise
Eräopas Halénin ensimmäinen vinkki eksyneelle on: hyväksy, että olet eksynyt ja pysähdy. Mieti, milloin viimeksi tiesit, missä olet.
"Jos ollaan polulla, lähdetään takaisin päin. Jos ollaan umpimetsässä, yritetään päätellä, missä suunnassa on tie", Halén neuvoo.
Suomessa retkeilijä liikkuu harvoin niin erämaassa, ettei kymmenen kilometrin säteellä ole yhtään tietä. Ilman karttaa, kompassia ja suunnistustaitoa tielle osuminen on kuitenkin sattuman kauppaa.
Eräretkellä repusta pitäisi löytyä suunnistustarvikkeet, tulentekovälineet, syötävää ja juotavaa sekä takki taukoja varten, sillä pysähtyessä voi tulla kylmä. Navigaattorista ja kännykästä on apua, mutta tekniikka luo myös valeturvallisuutta. Laite voi kolahtaa kiveen, ja akusta saattaa loppua virta.
