Rautapergola on Haapajärvellä asuvan Minna Vähäsarjan ja hänen perheensä pihan katseenvangitsija niin talvella kuin kesällä. Valot huvimajaan sytytetään marraskuun puolella ja lisäsomisteina on milloin mitäkin: eri vuosina on ollut havuköynnöksiä, joulupukki- ja lumiukko-valaisimia ja kynttilälyhtyjä.
Tänä vuonna led-valoilla kuorrutettu kuusikulmainen rautapergola on saanut koristeiksi punaiset joulupallot ja pienin valoin koristellun yksinkertaisen himmelin.
Pergolan säleiköt luovat romanttisen taustan kymmenille valoille, ja kupolimaisesti kohoava katto on kuin tähtitaivaan tuike pimeässä talvi-illassa.
Minnan valoteos oli Yhteishyvän lukijoiden voittaja vuoden 2024 jouluvalokilpailussa. Toisen sijan otti Pentti Koikkalaisen metsämaisema, ja kolmanneksi tuli Outi Westerbergin valaistu hirsisauna.
Minna ottaa vastaan ilmoituksen voitosta iloisen yllättyneenä. Osallistuminen kilpailuun oli hetken mielijohteen tulos, ja kuvanotto hetkellä Minna harmitteli lumen vähyyttä.
”Pergola näytti kuitenkin niin kauniilta, että halusin osallistua kilpailuun”, Minna kertoo puhelimessa Haapajärveltä.
Uutena vuotena pergola on näyttämönä maljojen nostolle ja ystävien kanssa otetulle yhteiskuvalle. Keväällä pergolan ympärille nousevat talven taittumisen jälkeen narsissit ja tulppaanit, ja kesällä sen kehikon kietoo sisäänsä villiviini-, kärhö- ja humalaköynnökset. Silloin pergolan suojassa on ihanaa istuskella kahvittelemassa tai nauttia lasi viiniä.
Nyt on kuitenkin lumisesta maiseman ja joulun ajan tunnelmoinnin kulta-aika. Minna Vähäsarja tunnustautuu jouluttajaksi, joka nauttii itse tehdystä joulun tunnelman luomisesta itse tehden. Joulumieli on tarttunut myös Minnan poikaan Jereen, joka on useana vuonna tehnyt Haapajärvellä joulupukin keikkoja – niin myös tänäkin vuonna.
Joulupukki löytänee loppuillasta myös Vähäsarjan olohuoneeseen, jonka ikkunasta näkyy tummaa taivasta vasten tuikkiva pergola. Valot saavat olla tuomassa loistetta aina helmikuulle asti.
Tilaa Yhteishyvän uutiskirje, niin saat ajankohtaiset reseptit ja arkea helpottavat vinkit suoraan sähköpostiisi.