Sapakset suomalaisesta kalasta
Ainekset
Savusärki-piparjuurimousse
Lohisuupalat tilli-limevaahdolla
Graavisiikatartar
Valmistus
Savusärki-piparjuurimousse
Valuta kalasäilykkeen öljy. Vaahdota smetana sähkövatkaimella. Kuori ja hienona sipuli. Sekoita piparjuuritahna, sitruunanmehu ja sipuli smetanaan. Lisää kala ja murskaa haarukalla seokseen. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita tasaiseksi. Levitä tahna ruisnapeille.
Lohisuupalat tilli-limevaahdolla
Poista lohesta nahka ja ruodot. Paloittele lohi. Vaahdota tuorejuusto sähkövatkaimella. Pese lime, raasta kuori ja purista mehu. Hienonna tilli. Sekoita lohi, limenkuori ja -mehu sekä tilli tuorejuustoon. Mausta suolalla. Levitä vaahto ruisnapeille ja koristele tillillä.
Graavisiikatartar
Pyyhi fileet talouspaperilla kuiviksi. Poista ruodot. Rouhi pippurit. Ripottele rouhe, suola ja sokeri fileiden päälle. Nosta fileet päällekkäin lihapuolet vastakkain. Peitä tiiviisti leivinpaperilla tai tuorekelmulla ja foliolla. Anna kalan suolautua jääkaapissa noin 8 tuntia tai yön yli.
Pyyhi fileiden päältä pois ylimääräiset mausteet. Poista nahka terävällä veitsellä. Leikkaa kala pieniksi kuutioiksi.
Hienonna sipuli. Sekoita tartarin ainekset ja siikakuutiot kulhossa. Levitä ruisnapeille ranskankermaa ja lusikoi tartaria pinnalle. Koristele ruohosipulilla.
Vinkki: Savusärki- ja lohitahnasta voi tehdä myös rennon jaettavan dipin: lusikoi tahna kulhoon ja asettele dippailulusikoiksi siemennäkkäriä tai ruissipsejä.
Huom. ravintosisältö on laskettu savusärki-piparjuurimousselle.
Yhdestä täytteestä saat 20 täytettyä ruisnappia.
Lisää aiheesta
Ravintosisältö
Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.
Annos
100g
35
145
2,9 g
1,7 g
0,4 g
0,3 g
0,1 g
1,8 g
0,3 g
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.
Ravintolaskelmassa ei huomioitu:
20 kpl ruisnappeja per täyte,
250 g (1 pkt) savustettua kirjolohta,
200 g (1 rs) maustamatonta tuorejuustoa,
1 kpl lime,
0,5 kpl ruukkua tilliä,
ripaus suolaa,
(tilliä),
250 g siikafileetä ,
10 kpl valkopippuria,
2 tl karkeaa merisuolaa,
2 tl sokeria,
0,5 kpl ruukkua ruohosipulia,
2 rkl sitruunanmehua,
2 tl dijoninsinappia,
1 tl sokeria,
150 g (1 prk) ranskankermaa,
(ruohosipulia).
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli