"Pimeys mahdollistaa kauniiden asioiden näkemisen" – Nämä ovat marraskuun hyvät puolet

”Pimeys on rauhoittavaa ja turvallista. Kuin käärö, jonka sisään voi suojautua”, sanoo rovaniemeläinen Mari Laaksonen lempivuodenajastaan.

Marraskuuta pidetään yleisesti karuna kuukautena, jolloin harmaus ja synkkyys valtaavat luonnon ja mielen. Muuttolinnut ovat lähteneet, värit kadonneet, eikä valoa tuovaa lunta aina ole. Jouluun tuntuu olevan vielä pitkä aika, ja marraskuun läpi vain raahaudutaan, hädin tuskin selviydytään.

Sitten on heitä, Mari Laaksosen kaltaisia ihmisiä, joille vuoden pimein aika on voimavara ja mielenrauhan lähde.

Pohjoisen pimeys hurmaa

Kahdeksan vuotta sitten Mari muutti perheineen Tampereelta Rovaniemelle, jossa valon vaihtelu kaamoksen ja yöttömän yön välillä on valtavaa. Marraskuun loppupuolella päivänvalon määrä Rovaniemellä on noin neljä tuntia.

Mari oli ennenkin ollut syksyihminen, mutta Lapissa hän huomasi kiintyvänsä uudella tavalla vähenevän valon tuomaan lempeyteen.

Marraskuisessa hämärän hyssyssä Marin mielestä parasta on valoisalle ajalle tyypillisestä tekemisestä ja touhuamisesta irti päästäminen. Kynttilät tuovat kotona tunnelmaa, sohvalla löhöily ei syyllistä ja kohta kolmevuotiaan Martti-koiran kanssa ulkoilu on tuonut uuden tavan nauttia luonnosta, kun valaisematon metsä tarjoaa ainutlaatuisia hetkiä.

”Tajusin kerran keskellä pilkkopimeää metsää, että minua ei pelota täällä lainkaan. Pimeä toi ympärilleni oman turvallisen kuplan”, Mari kertoo hetkestä, jolloin pysähtyi fiilistelemään marraskuista karuutta.

”Pimeys mahdollistaa kauniiden asioiden näkemisen ja kokemisen, kuten tähtitaivaan, revontulet ja täysikuun varjot.”

Kaamosmasennus ei ole asennekysymys

Marilla löytyy ymmärrystä kaikille niille, joille marraskuu on sietämätöntä aikaa. Suomalaisista noin 20-30 prosenttia kärsii lokakuun ja tammikuun välisenä aikana kaamosoireista, kuten masentuneesta mielialasta, uupumuksesta ja yliunisuudesta.

Monien rakastama kevät ja äkisti lisääntyvä valo tulee taas Marille liian äkkiä, eikä oma energia pysy perässä.

”Silloin minä haluaisin vielä pitää verhot kiinni.”

Hämärä hellii mieltä

Marraskuun rauhoittava merkitys kasvoi, kun Mari sairastui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.

Ensimmäiset epäilyt heräsivät 12 vuotta sitten, kun synnytyksen jälkeinen masennus kesti neljä vuotta. Diagnoosi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä oli lopulta helpotus sekä Marille itselleen että hänen perheelleen ja läheisilleen.

Sairaus aiheuttaa Marille vuosittain muutaman kuukauden mittaisia masennusjaksoja, mutta marraskuun harmaudella ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

Masennusjaksoa edeltää usein aktiivinen ja touhukas jakso, joka liittyy Marilla vahvasti työnkuvaan. Hän työskentelee koulunkäynninohjaajana, ja uuden lukuvuoden alkaessa suunnittelu ja ideointi ruokkii hypomaniaa eli innostuneen käytöksen korostumista.

”Superaktiivisen nousukiidon jälkeen tulee aina lasku. Masennusjakson osuminen pimeään vuodenaikaan jopa helpottaa oloa. Syksyisin vähäisen valon aiheuttama luontainen rauhoittuminen tukee omaa hyvinvointiani.”

Aina ei tarvitse jaksaa

Marin masennus ei näy ulospäin, eikä aiheuta sairauspoissaoloja.

Aiemmin hän yritti peittää ja blokata masennustaan, mutta nykyään tietää kokemuksesta, että jaksamisen säännöstely on iso osa sairauden hoitoa.

Kun masennus on tulossa, Mari kertoo siitä lapselleen, ettei äiti nyt jaksa touhuta entiseen malliin. Tyttären ongelmaton vastaus ei se haittaa on auttanut Maria itseään suhtautumaan samalla tavalla. Niinpä niin, ei se haittaa, jos ei aina jaksakaan.

Palataan vielä siihen, mikä marraskuussa on Marin mielestä viehättävää. Esimerkiksi tällaiset hetket:

Pilvettömänä marraskuun aamuna kuu paistaa vielä taivaalla, kun hän pysähtyy Martin kanssa kallioiden päälle katsomaan suota, kiipeää vaaran päälle ihailemaan avautuvaa maisemaa ja näkee Rovaniemen maamerkin, Kemijoen ylittävän sillan, Jätkänkynttilän.

Naapuruston lukuisat kausivalot kaunistavat ja tuovat nekin lämmintä tunnelmaa. Marin mielestä pienet valot antavat merkin ihmisistä silloinkin, kun he sulkeutuvat hämärällä koteihinsa.

”Sellainen hei, täällä me ollaan täällä silti, vaikka ketään ei näy!”