Kirjanpitäjä, kahvinmaistaja, kassanhoitaja, tarkastaja – Lydia Ylöstalo oli varsinainen moniosaaja | Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.
Lydia Ylöstalo juo kahvia.

Kahvin laaduntarkkailu oli Lydia Ylöstalon lempitehtävä.

Kirjanpitäjä, kahvinmaistaja, kassanhoitaja, tarkastaja – Lydia Ylöstalo oli varsinainen moniosaaja

Teksti:
Anna Kortelainen
Kuvat:
SOK:n arkisto
Julkaistu: 23.6.2020
Muokattu: 27.7.2020
Lydia Ylöstalo oli yksi SOK:n uranuurtajia ja järjestön ensimmäinen naispuolinen toimihenkilö. Hän oli käynnistämässä ja kasvattamassa SOK:ta aivan sen ensiviikoista asti. Lydia oli myös ensimmäinen työntekijä, joka palveli järjestöä peräti 30 vuoden ajan.

Toukokuussa 1905 Kuopion kauppakoulun suorittaneella kirjanpitäjä Lydia Ylöstalolla oli tavanomainen työpäivä tamperelaisen Osuuskunta Väinämöisen kirjakaupassa. Äkkiä hänen tuttavansa Jalmari Sahlbom ilmestyi puotiin.

”Ilman muuta lähden Helsinkiin!”

Sahlbom oli SOK:n perustajajäsen. Hän oli saapunut houkuttelemaan Lydiaa Helsinkiin. Lydia piti tätä leikkipuheena ja vastasi samalla mitalla: ”Ilman muuta lähden Helsinkiin!”

Lydian ällistykseksi seuraavana päivänä hänen puheilleen ilmaantui SOK:n toimitusjohtaja W. A. Lavonius. Upouusi keskusjärjestö tarvitsi todella hyvän työntekijän. Lydia oli melkein kaksikymmentäviisivuotias ja valmis seikkailuun: jo kesäkuussa hän aloitti SOK:n kirjanpitäjänä.

Pitkiä ja kirjavia työpäiviä

Neljän hengen työyhteisö oli nuori ja innokas. Konttori mahtui kruununhakalaiseen pihanpuolen kaksioon Nikolainkatu 13:ssa, nykyisen Snellmaninkadun ja Rauhankadun kulmassa. Lydian kuukausipalkka oli 100 markkaa kuukaudessa eli nykyrahassa 450 euroa. Sahlbom sai 150 markkaa ja Lavonius 350 markkaa kuukaudessa, mutta Lydia tuumasi, että jostakin pitää tulokkaan aloittaa.

Väinö Tanner piipahti SOK:ssa tervehtimässä nelikkoa. Hän oli Saksassa tottunut miesvaltaiseen osuustoimintaan ja pani merkille, että konttorissa työskenteli ”naisapulainen”.

Lydian työpäivät olivat pitkiä ja kirjavia. Koska konttorissa ei alkuun ollut kirjoituskonetta, hän joutui kirjoittamaan käsin kaikki asiakirjat: liikekirjeenvaihdon, kiertokirjeet, laskut ja vekselit.

Hän juoksi kuriirina ja haki tavaranäytteitä rautatieasemalta. Usein Lydia pääsi lähtemään kotiin vasta puoliltaöin, jolloin hän joutui kiirehtimään ehtiäkseen kotiin ennen kuin kaikki katulyhdyt oli sammutettu. Onneksi Lydian työtaakka hieman helpottui, kun SOK palkkasi lisää väkeä.

Ainoat keskeytykset pääkonttorin urakoinnissa sattuivat vuonna 1914, kun toiminta oli santarmien takavarikkojen takia parin viikon ajan seisauksissa, sekä sisällissodan kuukausien ajan.

Vaikeidenkin aikojen yli selvittiin, sillä työyhteisö oli edelleen perheenomainen. Työtehtäviin tartuttiin ammattinimikkeitä ja hierarkiaa tuijottamatta, ja kollegat auttoivat vuorovedoin toinen toistaan.

Ei kokousta Lydian päivänä

Kirjanpitäjän tehtävien lisäksi Lydia oli monessa mukana: hän oli kassanhoitaja, laskuttaja, tilikirjojen hoitaja ja saapuvien tavaraerien tarkastaja. Erityisen virkistävä oli Lydian erityistehtävä kahvierien laaduntarkkailijana eli kahvinmaistajana. Lydia hylkäsi aina värjätyn tai pestyn kahvin ja kannatti luonnonkahvin hankkimista osuuskaupoille.

Lydia oli taitava kirjanpitäjä ja talousammattilainen. Hänen sukupolvensa naisten almanakoissa ei yleensä ollut merkintää ”työmatka”, mutta Lydia osallistui eri puolilla Suomea järjestettäviin edustajakokouksiin.

Järjestön johto oli tietoinen, että Lydia tietää SOK:ssa kaiken, tuntee kaikki ihmiset ja pystyy sijaistamaan ketä vain. Vanhoilla päivillään Lydia muisteli myhäillen, miten Sahlbom oli soittanut Lavoniukselle: ”Kuulehan, emmekö me voisi siirtää tämänpäiväistä johtokunnan kokousta, koska tänään on Lydian nimipäivä?”

Neiti osti omistusasunnon

Lydia oli kaikin puolin itsenäinen ihminen. Kun SOK:n toiminta oli vasta alkuvaiheessa, Lydia teki laskelmia, säästi päämäärätietoisesti ja osti lopulta omistusasunnon.

Ensin työpaikalla tätä hämmästeltiin ja hieman paheksuttiinkin. Oliko ihan sopivaa, että osuusliikkeessä toimiva neiti-ihminen omistaa asunto-osakkeita? Mutta kuinka ollakaan, seuraavina kuukausina yksi jos toinenkin työtoveri alkoi säästää hankkiakseen oman asunnon.

Ensimmäisen maailmansodan aiheuttamana pula-aikana Lydia sai uuden vastuualueen. Perustettiin Osuuskunta Talous, joka hankki henkilökunnalle elintarvikkeita. Muun työnsä ohessa Lydia emännöi melkein 20 vuoden ajan sekä Taloutta että sen omaa maatilaa, Mäntsälän kartanoa.

Vuonna 1935 Lydia erosi SOK:n palveluksesta. Hän oli 55-vuotias. Oli juuri sopiva aika avioitua. Sulhanen oli maisteri, kansakouluntarkastaja, oppikirjantekijä Aarno Saarensivu. Lydia nautti vapaista eläkevuosista aina kuolemaansa asti vuonna 1961.

Retkiä ja juhlia riitti Lydian allakassa

Ensikuukausista lähtien SOK:n pääkonttorin henkilökunta kokoontui mielellään yhteiseen vapaa-ajanviettoon. Alkuaikojen paristakymmenestä työntekijästä suuri osa oli nuoria ja naimattomia, joten aikaa ja motivaatiota oli.

Lämpiminä vuodenaikoina tehtiin retkiä Helsingin ympäristöön, Seurasaareen, Korkeasaareen, Kulosaareen ja Vanhankaupungin kallioille. Talvisin hiihdettiin yhdessä. Henkilökunnalle järjestettiin luentoja ja keskustelutilaisuuksia sekä oma kirjasto.

Henkilökunnalle järjestettiin myös klubi-iltoja, tansseja, tilinpäätöskaronkkoja ja tasavuosijuhlia. Pikkujoulut olivat traditio jo vuodesta 1907 lähtien. Alkuun ne pidettiin ravintola Kaisaniemessä ja Ostrobotnialla.

Pikkujoulut mutkistuivat vasta 1930-luvun alussa, kun henkilökunnan lukumäärän kasvun myötä miestyöntekijät eivät enää saaneet ottaa vaimojaan mukaan. Tällöin monet rouvat ilmoittivat, ettei heidän aviomiehillään ollut enää asiaa pikkujouluihin.

Vain kaksi SOK:n alkuaikojen harrastusta oli eriytetty: mieskuoro ja naisvoimistelu. Muuten toiminta oli tarkoitettu sekä naisille että miehille. Tämä oli poikkeuksellista tuolloisessa suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa naisten ja miesten maailmat olivat etäällä toisistaan kaikilla elämänaloilla, koulutuksessa, työelämässä ja harrastuksissa.

SOK:n pioneereille naisten ja miesten välinen kollegiaalisuus ja toveruus oli tärkeää, vaikka toki myös kihla- ja aviopareja kehkeytyi.

Poikkeuksiakin löytyi: palkkapäivän iltaoluille miehet eivät voineet naispuolisia työtovereitaan ottaa, sillä se olisi ollut naisille sopimatonta toimintaa.

Samaten kävelyretki Helsingistä Porvooseen oli kureliiveihin kiristetyille naisille ja heidän nappikenkiin puristetuille jaloilleen mahdoton suoritus – ja otti se lujille miehilläkin, jotka retken lopuksi joutuivat turvautumaan ajuriin.

Lähteet: Yhteishyvä 24/1935, 1–2/1954 ja 30/1960, Oma väki 1949, 1950 ja 1961; Väinö Tanner: Nuorukainen etsii sijaansa yhteiskunnassa. Tammi 1951.

Lue lisää osuuskauppojen ja Yhteishyvän historiasta

Lisää aiheesta