Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kun raha sai perheen riitelemään

Teksti:
Tiina Suomalainen
Asiantuntija:
sarjayrittäjä, sijoittaja ja varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmi
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 24.4.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Rikkoiko perintö sisarusten välit, suosivatko vanhemmat yhtä lapsistaan vai tappelevatko läheisesi omaisuudesta? Raha herättää tunteita ja riitoja monissa perheissä. Tässä kolme tarinaa.

Välit veljeen katkesivat

"Riita alkoi maapalasta. Meitä oli viisi lasta, ja äiti myi maapalan yhdelle meistä nimellisellä hinnalla. Ilmeisesti äitini ja isoveljeni yrittivät kiertää perintöveroja ja tekivät sen vuoksi jonkinasteisen järjestelyn.

Äidin kuoltua meille tuli riitaa myös pesänjaosta. Maapalan saanut veljeni ajoi tiukasti omaa etuaan, emmekä päässeet sopuun. Minä olin riitoja välttääkseni jopa valmis luopumaan perinnöstäni. Mutta kun isoveli oli kaikessa koko ajan vastahankaan, päätin, etten luovutakaan. Lopulta uskotut miehet hoitivat koko perinnön jakamisen.

Maakauppa vietiin ensin käräjä- ja sitten hovioikeuteen. Oikeuden päätöksen mukaan kyseessä oli veronalaisesta ennakkoperinnöstä. Isoveljeni määrättiin maksamaan meille muille korvauksia, mutta me emme halunneet mitään.

Näiden sotkujen takia välit isoveljeeni katkesivat. Joksikin aikaa myös kaikki suhteeni sisareeni olivat poikki, koska hän myötäili isoveljeä. Sittemmin välini siskoon ovat palautuneet.

Tapahtumista on jo vuosia, mutta en ole edelleenkään tekemisissä isoveljeni kanssa. Jos käyn lapsuusseuduillani ja satun näkemään hänet, tervehdin – en muuta.

On turhauttavaa ja surullista, että rahasta tulee riitaa. Olin aikoinani hyvin läheinen isoveljeni kanssa. Sopu ei kuitenkaan ole enää mahdollinen, koska perintöriitojen jälkeen on tapahtunut muutakin.

En ole tekemisissä veljeni lastenkaan kanssa, mutta aikuinen tyttäreni on yhteydessä serkkuihinsa. Hyvä, ettei meidän riitamme ole vaikuttanut lapsiin.

Vanhempien ei pitäisi jakaa omaisuuttaan lapsilleen etukäteen, tai sitten kaikkien tulisi saada yhtä paljon. Kaikki raha-asiat pitäisi myös dokumentoida. Lisäksi kannattaa ottaa ennakolta selvää siitä, mikä kaikki voi vaikuttaa perinnönjakoon."

Mies, 60

Hyvä, ettei meidän riitamme ole vaikuttanut lapsiin.

Äiti ja täti riidoissa

"Jokunen vuosi sitten kummini, eli äitini sisko, osti perikunnaltamme talon, jossa oli homevaurioita. Äitini käsityksen mukaan hänen siskonsa käytti tilaisuutta hyväkseen ja sai talon alihintaan. En ymmärrä äitini kantaa, sillä kumminihan pelasti meidät. Meidän olisi ollut todella vaikea saada taloa muuten myytyä.

Nyt kummini on remontoinut taloa, ja se alkaa olla kunnossa. Tämä kaikki on vain lisännyt äitini katkeruutta. Taustalla oli jo aikaisempia rahariitoja, kun äitini tulkinnan mukaan hänen siskonsa oli saanut lapsuudenkodista oman osuutensa kahdesti. Tiedän, että siskosten erimielisyydet kumpuavat jo lapsuudesta, ja heidän välillään on ollut aina tietty asetelma.

Nyt äitini ja kummini eivät ole toistensa kanssa missään tekemisissä, ja sukujuhlissakin he karttelevat toisiaan. Ensi kesänä äitini täyttää pyöreitä vuosia. Kummini totesi, ettei hän aio tulla paikalle. Hän on yrittänyt välillä lämmittää suhdetta, mutta äitini on ollut jyrkkänä.

Olen läheinen sekä äitini että kummini kanssa, ja alussa koin olevani puun ja kuoren välissä. Äitini tarkkaili, kuinka paljon olen tekemisissä hänen siskonsa kanssa ja kumman puolelle asetun. Olen korostanut, että tämä ei ole minun riitani.

Minua riita harmittaa. Kumpikin heistä elää elämänsä loppuvaiheessa. Eikö siis voisi jo antaa anteeksi ja sopia?

Tietyt käyttäytymismallit siirtyvät helposti sukupolvelta toiselle. Aion olla tarkkana, etten toista siskoni kanssa samaa kuin äitini ja tätini."

Nainen, 49

Äitini tulkinnan mukaan hänen siskonsa oli saanut lapsuudenkodista oman osuutensa kahdesti.

Lapsipuolen asemassa

"Olen kokenut karvaasti sen, miten lapsipuoli voi joutua taloudellisesti syrjityksi koko elämänsä ajan. En ole ollut riidoissa kenenkään kanssa, mutta paljon pahaa mieltä olen kantanut sydämessäni.

Synnyin 1940-luvulla aviottomana lapsena nuorelle äidille.  Olin parivuotias, kun äitini meni naimisiin itseään vanhemman miehen kanssa. He saivat kolme yhteistä lasta.

Jouluna sisarukseni saivat monta lahjaa isän puolen suvulta. Minä sain kenties yhden paketin äidiltäni, joskus toisen kummiltani. Ajattelin aina, että olen ollut muita lapsia tuhmempi ja tunsin, etten kuulu joukkoon. Isäpuoleni ja hänen sukunsa antoivat ymmärtää, etten ole osa perhettä.

Sisarukset eivät tehneet lapsena eroa itsensä ja minun välille, vaan pitivät minua sisarenaan. Isäpuoleni kuoli, kun olin parikymppinen. Minä jäin ulkopuoliseksi, kun muut puhuivat perinnöstään.

Äitini kuollessa olin nelikymppinen perheenäiti. Tuolloin sisarusteni välille tuli enemmän polemiikkia perinnöstä, kun talo jäi tyhjilleen. En jaksanut hirveästi kiinnostua heidän ristiriidoistaan. Tyydyin siihen, että sain joitakin äitini huonekaluja ja esineitä.

Sisarukseni ovat perineet myös muun muassa isänsä puolen tätejä. En ole näitäkään rahoja laskenut, vaikka on pakko myöntää, että kateeksi on käynyt. Biologiselta isältäni en perinyt koskaan mitään, sillä en ollut virallisesti hänen lapsensa.

Tiedän, että tarinani ei ole mitenkään harvinainen. Onneksi olen positiivinen luonne. En ole katkeroitunut, mutta koen ulkopuolisuutta."

Nainen, 67

"Tyydyin siihen, että sain joitakin äitini huonekaluja ja esineitä."

Näin vältät rahariidat

  • Puhukaa rahasta, sillä se ei ole tabu.
  • Mitä enemmän asioita selvittää eläessään, sitä vähemmän perillisille jää kysymysmerkkejä.
  • Tarvittaessa lasten kannattaa nostaa raha-asiat vanhempiensa kanssa esiin. Keskusteluun on otettava mukaan kaikki sisarukset.
  • Olkaa avoimia ja tasapuolisia.
  • Kaikille perillisille on tarjottava samanlaiset mahdollisuudet esimerkiksi ostaa pesästä.
  • Uusperheessä on syytä keskustella siitä, miten lapset olisivat tasavertaisia.
  • Jos joku sisaruksista lunastaa omaisuutta itselleen, omaisuuden arvo on hyvä tarkistuttaa usealla asiantuntijalla.
  • Älä aseta perinnöllesi liian suuria odotuksia. Oma talous kannattaa rakentaa muiden asioiden varaan.

Lisää aiheesta